Virtuaalisista flippereistään paremmin tunnettu Zen Studios on tuomassa viimevuotisen luolastoseikkailupelinsä Operencia: The Stolen Sunin uusille alustoille. Maaliskuun 31. tarjolle ilmestyvät niin pelin PS4- kuin Switch-versio,  minkä lisäksi se laajentaa pc-myyntiä Microsoft Storen ja Epic Games Storen ulkopuolelle Steam- ja GOG-versiolla.

Parhaillaan Operenciaa voi pelailla jo myös Xbox Onella.

Uusien versioiden ei pitäisi tuoda niinkään muutoksia peliin. Tarjolla on siis yhtälailla 13 pulmien täyttämään alueeseen jakautuva seikkailu, jossa kootaan seikkailijakaarti seitsemästä kehitettävästä hahmosta. Kokemuksen haastavuutta pääsee myös säätämään muutamilla vaikeustasomuuttujilla, joilla voi esimerkiksi rajoittaa tallennusta ja kytkeä pois luolastojen automaattisen kartoituksen.

Uusia versioita on juhlistettu tuoreella trailerilla.

Lisää luettavaa