Osakkeet nousussa, Nintendo / Uutiset / pelaaja.fi

Osakkeet nousussa, Nintendo

25.07.2006 // Kirjoittanut: LassiK
29

Nintendon DS-käsikonsolia on myyty pelaajille jo 21 miljoonaa kappaletta, japanilaisyhtiö kertoo. Samalla ympäri maailmaa on kaupattu liki 4 miljoonaa New Super Mario Bros -peliä.

Kiotolaisten menestys on tempaissut Nintendon osakkeet tiukkaan nousuun. Yksin tänä vuonna osakkeen arvo on kohonnut 46 prosenttia. Sijoittajien odotukset Wii-kotikonsolia kohtaan ovat kasvaneet entisestään E3-onnistumisen ja myyjille järjestettyjen esittelytilaisuuksien saaman positiivisen palautteen ansiosta. Nintendon myynti on puolestaan kasvanut 85 prosenttia viimevuotiseen verrattuna.

Nintendon ennusteen mukaan DS:ää myydäänkin tänä tilivuonna odotettua enemmän, jopa 17 miljoonaa kappaletta. Näin koneita olisi kahden vuoden merkkipaalun kohdalla jo 30-32 miljoonaa, yhtiö arvioi. Menestys on huikeaa jopa aikaisempiin laitteisiin verrattuna.

Esimerkiksi Game Boy Advancea myytiin ensimmäisen kahden vuoden aikana 14 miljoonaa, ja konetta on kaupattu vuodesta 2001 lähtien viidessä vuodessa yhteensä 75 miljoonaa kappaletta.

Tiistain kaupassa Tokion pörssissä Nintendon osakkeen arvo nousi yli viisi prosenttia.

Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi.

Kommentit

Käyttäjän Tencer kuva
Tencer

Loistavaa, olen iloinen Nintendon puolesta. Mutta kattaako tuo 21 miljoonaa -luku myös DS Lite -konsolit?

Käyttäjän LassiK kuva
LassiK

Kattaa - 21 miljoonaa DS:ää ja DS Liteä, samaten kuin GBA-luvut (75+ miljoonaa 2001 alkaen) sisältävät GBA:n, GBA SP:n ja GB Micron.

Käyttäjän Anonymous kuva
Anonymous (ei varmistettu)

Hmm... olisiko tässä pörssi sijoituksen paikka? Parituhatta osaketta vuodeksi kaniin, sitähän ensivuoden loppupuolella olisi nintendonääri.

Käyttäjän Anonymous kuva
Anonymous (ei varmistettu)

Ei, osake on luultavasti jo liian korkealla.

Käyttäjän Anonymous kuva
Anonymous (ei varmistettu)

Damn, kun olisi silloin Nintendon aallonpohjalla hommannut noita osakkeita. I'd be a rich son of a bitch.

Käyttäjän Anonymous kuva
Anonymous (ei varmistettu)

Pistäkää rahanne siis PS3. Tai harmitelkaa 20v päästä kun ette pistäneet. Tai iloitkaa.

Käyttäjän Anonymous kuva
Anonymous (ei varmistettu)

Minä pistän rahani Nintendoon ja iloitsen seuraavat ~80v

Käyttäjän Anonymous kuva
Anonymous (ei varmistettu)

"Pistäkää rahanne siis PS3"

Käyttäjän Anonymous kuva
Anonymous (ei varmistettu)

”Pistäkää rahanne siis PS3? Hahahah :D En pistäis vaikka maksaisit sen

Käyttäjän Anonymous kuva
Anonymous (ei varmistettu)

nintendon uudet ohjaus menetelmät saavat osakkeet nousuun