Oscar-voittaja mukaan Uncharted-elokuvaan / Uutiset / pelaaja.fi

Oscar-voittaja mukaan Uncharted-elokuvaan

14.11.2014 // Kirjoittanut: Jukka Moilanen
2

Uncharted-elokuva on saanut nimekkään käsikirjoittajan taustajoukkoihinsa.

Zero Dark Thirtyn ja The Hurt Lockerin käsikirjoittajana ja tuottajana mainetta kerännyt Mark Boal on kiinnitetty hiomaan Uncharted-elokuvan käsikirjoitusta. The Hurt Lockerista parhaan käsikirjoituksen ja parhaan elokuvan Oscarit voittanut Boal on tuotu projektiin hiomaan käsikirjoitusta muutaman viikon ajaksi.

Naughty Dog -studion Uncharted-pelisarjaan pohjautuvaa elokuvaa odotetaan valkokankaalle vuodeksi 2016. Tiettävästi elokuvan ohjaustyöstä vastaa mm. Horrible Bosses -komedian ohjannut Seth Gordon.

Vahvistettuja yksityiskohtia projektista on toistaiseksi tiedossa vain vähän, eikä esimerkiksi elokuvan pääosan esittäjää ole tällä haavaa paljastettu julkisuuteen. Projektin ympärillä on pyöritelty esimerkiksi Mark Wahlbergin ja Chris Prattin kaltaisia nimiä, mutta kumpikaan ei ole tämänhetkisten tietojen mukaan osallistumassa elokuvan kuvauksiin.

Lähde: Hollywood Reporter

Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi.

Kommentit

Käyttäjän onnistunyt kuva
onnistunyt

Tiiä vaikka ihan ok elokuva tulee.

Käyttäjän kurrinen123 kuva
kurrinen123

Eniten pelottaa, että miten onnistuvat luomaan Naten hahmon. Äänenpainon pitää olla sama, ja puhetyylin. Ja vitsikkään mielen.
Ulkonäkökin olisi plussaa, jos siis näyttäisi aika samalta.