Xbox 360:lle ja PlayStation 3:lle matkalle olevasta Assassin’s Creed Roguesta on julkaistu ensimmäiset laajat pätkät pelikuvaa.

Kahdella noin kahdeksan minuutin videollaan Ubisoft on pyrkinyt esittelemään niin Roguen meri- kuin maaosuuksia. Mereen keskittyvällä videolla kehittäjät käyvät läpi varsinkin jään vaikutusta seilaamiseen kuin myös pelaajien aluksia valloittavia vihollisia. Maassa tapahtuvan toiminnan osalta esittelyn on vuorostaan saanut varsinkin pelin hiippailupuoli.

Kauppoihin Assassin’s Creed Rogue löytää tiensä marraskuun 11. päivä. Pc:lle, Xbox Onelle ja PlayStation 4:lle saapuva Assassin’s Creed Unity vuorostaan julkaistaan jo lokakuun 28. päivä. Myös siitä löytää ohesta uuden Gamescom-trailerin.

Lisää luettavaa