Ota PS4-yksinoikeus Gravity Rush 2 ja Nier: Automata testailuun tänään

Tänään on ilmeisesti hyvä päivä demoille, sillä testaamaan päästään sekä Nier: Automataa että Gravity Rush 2:ta.

22.12.2016 16:03

PlayStation Storessa on tänään torstaina mielenkiintoinen päivä demojen kannalta. Jo nyt kirjoitushetkellä saataville on ehtinyt tupsahtaa kokeiluversio PlatinumGamesin ja Square Enixin toimintaroolipeli Nier: Automatasta, ja kahdeksalta illalla kehiin pitäisi ilmestyä maiskuteltavaksi myös palanen Gravity Rush 2:ta.

Gravity Rushiin liittyen Sony on lisäksi vahvistanut, että tapaninpäivänä katseltavaksi saadaan Gravity Rush Overtureksi kutsuttu animaatio, joka toimii eräänlaisena kytköksenä ensimmäisen ja toisen Gravity Rush -pelin välillä. Animaation on tehnyt Rebuild of Evangelionista tuttu Studio Khara, ja sen voi katsoa ilmaiseksi PlayStationin YouTube-kanavalta.

Mitä tulee vielä uuteen Nier-peliin, on Square Enix julkaissut siitä tällä viikolla myös tuoreen pienoistrailerin, jossa vilautellaan pelistä löytyviä Dragon Quest– ja Final Fantasy -aiheisia erikoisaseita. 

Pelikaksikosta Gravity Rush 2 julkaistaan PlayStation 4:lle 18. tammikuuta. Nier: Automataa päästään pelaamaan Euroopassa 10. maaliskuuta. Siitä on tekeillä myös pc-versio, jonka julkaisuajankohdasta ei vielä ole täyttä varmuutta.

Lähde: PlayStation Blog

Lisää luettavaa