Overwatch laajenee nuortenkirjallisuuden puolelle – The Hero of Numbani ilmestyy ensi vuonna / Uutiset / pelaaja.fi

Overwatch laajenee nuortenkirjallisuuden puolelle – The Hero of Numbani ilmestyy ensi vuonna

5.10.2019 // Kirjoittanut: Panu Saarenoja
0
The Hero of Numbani, Overwatch, Efi Oladele, Blizzard, kirja, Blizzard Entertainment, Nicky Drayden

Overwatch on tekemässä uuden aluevalloituksen ensi vuonna laajenemalla nuortenkirjallisuuden puolelle. Blizzard on vahvistanut, että yhdessä kirjakustantamo Scholasticin kanssa se on tuomassa markkinoille romaanin The Hero of Numbani, jonka on kynäillyt The Prey of Godsista maailmalla tunnetuksi tullut Nicky Drayden.

Kirjan sankarina nähdään Overwatch-hahmo Orisan rakentamisesta vastannut numbanilaistyttö Efi Oladele. Se sukeltaakin syvemmälle Orisan syntyyn kertoessaan Efin pyrkimyksistä nousta kaaosta aiheuttavaa Doomfistia vastaan ja oppia siinä sivussa asioita sankaruudesta.

Muina tuttuina hahmoina mukaan on luvattu myös ainakin Luciota. Jo ennakkoon Orisan taustatarinaan on voinut tutustua oheisella parin vuoden takaisella piirrosvideolla.

Tämä ei ole varsinaisesti ensimmäinen kerta, kun Overwatch laajenee kirjallisuuden puolelle. Sopivasti itse asiassa näin lokakuussa myyntiin on tehnyt tuloaan virallinen Overwatch-kokkikirja.

Lähde: Polygon, Amazon

Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi.

Nostoja