Overwatch saa tänään uuden kokeellisen pelitilan

Overwatchin kokeellisessa pelitilassa kokeillaan uutta roolijakoa.

25.2.2020 06:56

Blizzard on paljastanut uuden kokeellisen pelitilan Overwatch-räiskintään.

Tänään ilmestyvä kokeellinen pelitila tuo muutoksen Overwatchin totuttuun roolijakoon. Normaalisti peli sallii kahdesta tankista, kahdesta vahingontekijästä ja kahdesta tukihahmosta koostuvat joukkueet. Kokeellisessa pelimuodossa joukkueet taas saavat vain yhden tankin, mutta vastapainoksi käytettävissä on kolme vahingontuottajaa. Kokeilussa tehdään myös merkittäviä tasapainouudistuksia, jotka koskevat vain kokeellista pelimuotoa. Samassa yhteydessä kokeillaan myös rooliin perustuvaa jonotusta, jossa pelaajat valitsevat haluamansa roolin ja ottelukokoonpanot muodostetaan jonon perusteella.

Overwatchin ohjaaja Jeff Kaplanin mukaan kyseessä on ainakin toistaiseksi kokeilu, jonka perusteella kehittäjät haluavat tarkastella vaikutuksia sekä jonotusaikoihin että pelin tasapainoon. Pelitila on saatavilla tästä päivästä alkaen pc:llä ja konsoleilla.

Lähde: Blizzard

Lisää luettavaa