Overwatch-räiskinnän pääkäsikirjoittajana toiminut Michael Chu on jättänyt Blizzardin. Firmassa 20 vuotta työskennellyt kynäilijä ilmoitti lähdöstään omalla Twitteri-tilillään ja kotisivuillaan todeten suuntaavansa kohti uusia seikkailuja.

Blizzard-urallaan Chu ehti vaikuttaa myös Diablon ja World of Warcraftin parissa, minkä kaiken välissä hän käväisi pyörähtämässä puolentoista vuoden ajan Obsidianillakin Knights of the Old Republic II:n ja Neverwinter Nights 2:n parissa. Jäähyväisviestissään hän erityisesti hehkutti kuitenkin juuri Overwatchin merkitystä työkokemuksena.

Overwatch on ollut elämää mullistava kokemus. Olen aina kokenut, että peleillä ja niiden kertomilla tarinoilla on uniikki kyky tuoda ihmisiä yhteen ja että muiden kenkiin astumisesta koettava empatia auttaa kuromaan virtuaalisestikin kiinni eroja etäisyyksien, kulttuurien ja kansalaisuuksien välillä. Overwatch ja sen johdonmukaisesti antelias  ja innostava yhteisö ovat vain vahvistaneet tätä uskoa, Chu kirjoittaa.

Chu ei ole kertonut toistaiseksi, mitä tämä on tekemässä seuraavaksi, mutta toteaa haluavansa jatkaa ihmisten tuomista yhteen pelien kautta. Tämän kotisivujen mukaan Chu ehti vaikuttaa parhaillaan kehitteillä olevan Overwatch 2:n työstössä. Jatko-osan olisikin määrä tarjota aiempaa tarinavetoisempaa sisältöä sarjaan.

Osuvasti tällä viikolla Overwatchissa on käynnistynyt sen tuorein väliaikainen erikoistapahtuma. Kyseessä on jälleen kerran yhteistyötehtävien ympärille rakentuva Archives-tempaus, joka esittelee tällä kertaa uutena ideana viikottaisia muuttujia, jotka tuovat tehtäviin omia uusia erikoishaasteitaan. Lisää ansaittavia kosmeettisia esineitä on niitäkin tietysti taas saatu jahdattaviksi.

Archives-tapahtuma jatkuu aina huhtikuun 2. päivään asti. Siihen voi tutustua tarkemmin oheisella trailerilla ja tapahtuman omilla sivuilla.

Lähde: Michael Chu (kotisivu), (Twitter)

Lisää luettavaa