Reaktiovetoinen juoksentelusarja Bit.Trip Runner on tekemässä paluuta. Ensi vuonna yhdysvaltalaiskehittäjä Choice Provisions on tuomassa toistaiseksi vahvistamattomille alustoille Runner3:n, josta se on vannonut tekevänsä tähän mennessä parhaan pelinsä.

Minkäänlaista pelikuvaa tai erityisen konkreettisia yksityiskohtia Runner3:sta ei ole vielä saatu. Choice Provisionsin mukaan se on kuitenkin aikeissa puhua pelin kehityksestä jo lähitulevaisuudessa tavanomaista avoimemmin. Näin se pyrkii saamaan fanit keskustelemaan pelistä runsaasti jo ennakkoon ja vaikuttamaan sen syntyyn niin avoimen palautteen kuin erilaisten äänestystenkin muodossa.

Visiona Choive Provisionsilla olisi saada Runner3:sta peli, joka sopisi sekä haastetta kaipaaville että myös rennompaa juoksentelua kaipaaville pelaajille. Studio kertoo raapineensa tavoitteensa pintaa jo Runner2:lla, mutta ilmeisesti uutta peliä varten sillä on aina vain enemmän ässiä hihassaan asian suhteen.

Runner3:n kehittymistä voi pitää silmällä sen kotisivujen kautta.

Lisää luettavaa