Painovoimakikkailu Gravity Rush 2 päivättiin marraskuulle – sai myös hengästyttävän vauhdikkaan trailerin

Painovoimaa uhmaava Gravity Rush 2 julkaistaan marraskuun viimeisinä päivinä.

19.7.2016 11:19

Alun perin PlayStation Vitan vaatimatonta pelikirjastoa piristäneen Gravity Rushin jatko-osa sai odotetun julkaisupäivänsä: Painovoimaa päästään uhmaamaan jälleen marraskuun lopussa.

Gravity Rush 2 tuo takaisin painovoiman muunteluun kykeneväiset siskokset Katin ja Ravenin. Kaksikon apuun rientää tällä kertaa mystinen suojelusenkeli, jonka avulla massiiviset vihollislaumat kaatuvat entistä tehokkaammin. Uudenkarhean trailerin perusteella ainakaan toiminnasta ei tule olemaan puutetta.

Gravity Rush 2:n ennakkotilaajia hellitään vaihtoehtoisella kostyymillä sekä Director’s Choice -soundtrackilla. Mikäli pelin ennakkotilaa digitaalisesti PlayStation Storesta, heitetään paketin kylkeen vielä aihetta mukaileva PS4-teema.

Gravity Rush -mytologiaa syvennetään jo ennen pelin julkaisua ilmestyvällä animaatiolla. Haastavasti nimetty Gravity Rush: The Animation ~ Overture ~ sijoittuu tarinallisesti ensimmäisen ja toisen pelin välimaastoon. Animaatiota työstää Rebuild of Evangelion -sarjasta tuttu Studio Khara.

PlayStation 4 -yksinoikeus Gravity Rush 2 julkaistaan marraskuun 30. päivä.

Lähde: PlayStation Blog EU

Lisää luettavaa