Päivitetty: Entinen Sony-pomo siirtyy Microsoftille

Microsoft löysi kokeneen korvaajan Peter Molyneux'lle.

14.3.2012 10:34

Microsoft on tarkentanut Phil Harrisonin roolia Microsoftilla. Yhtiö tähdentää, ettei Harrisonin siirtyminen Microsoftille liity millään tavalla Peter Molyneuxin lähtöön. Harrison johtaa Euroopan Microsoft -studioiden organisaatiota ja vaikuttaa laajemmalla skaalalla Euroopan liiketoimintaan Chris Lewisin kanssa.

Peter Molyneuxin jatkajaksi Lionhead Studiolla ilmoitettiin sen toimitusjohtaja Mark Webley.

Korjaus koskee eilen 13.3.2012 julkaisemaamme uutista:

PlayStationin puhemiehenä pitkään tunnettu Phil Harrison korvaa Peter Molyneux’n Microsoftin eurooppalaisten pelistudioiden johdossa, GamesIndustry uutisoi.
Sivusto perustaa tietonsa lukuisiin lähteisiin ja odottaa Microsoftin vahvistavan tiedon vielä myöhemmin tänään.
Harrison ehti ennen vuotta 2008 tulla tutuksi lukuisista lehdistötilaisuuksista. Hän johti tuolloin Sonyn pelistudioita ympäri maailman, kunnes siirtyi Atarin leipiin. Sieltä hän loikkasi edelleen vuotta myöhemmin Gaikaille.
Peter Molyneux’n siirtymisestä itsenäisen 22 Cans -studion hommiin tiedotettiin puolestaan viime viikolla.
Microsoftilla on Euroopassa tiettävästi kolme pelistudiota: Fablesta tunnettu Lionhead Studios, Kinect-pelejä viime vuosina tuottanut Rare ja julkistamattomia projekteja takova MGS Soho.
Lähde: GamesIndustry

Lisää luettavaa