Palkittu pelisäveltäjä perusti oman studionsa, työn alla "uutta peliteknologiaa" / Uutiset / pelaaja.fi

Palkittu pelisäveltäjä perusti oman studionsa, työn alla "uutta peliteknologiaa"

21.06.2015 // Kirjoittanut: Panu Saarenoja
0

Halo-sarjaan tekemistään kiitellyistä sävellyksistä erityisesti tunnettu Martin O'Donnell on perustanut uuden Highwire Games -nimisen pelistudion Seattleen. O'Donnellin kanssa uutta studiota on ollut mukana rakentamassa kokenut Bungie- ja Sucker Punch -suunnittelija Jaime Griesemer ja Airtight Gamesin vanha perustajajäsen ja tekninen johtaja Jared Noftle.

Haastattelussaan IGN-sivuston kanssa O'Donnell on selittänyt studion suunnittelevan parhaillaan peliä, joka saisi pelaajansa tosissaan välittämään siinä kohdattavista pelihahmoista. Polygon-sivustolle O'Donnell on lisäksi kertonut Highwiren työskentelevän jonkinlaisen "uuden peliteknologian" parissa, mutta juuri muuten mies ei ole halunnut puhua vielä tarkemmin tulevasta.

Tarkoituksena O'Donnellilla ja kumppaneilla olisi pitää Highwire kohtalaisen pienenä yhtiönä. Ratkaisua O'Donnell perustelee sillä, että koettuaan sadoista ihmisistä koostuvien projektien parissa työskentelyn ei tiimillä ole enää minkäänlaista hinkua palata samanlaisen rutiinin pariin.

O'Donnell jätti Halo-sarjan aikoinaan luoneen Bungien viime vuonna saatuaan yllättäen potkut yhtiöstä. O'Donnell päätyi tapauksen myötä haastamaan yhtiön oikeuteen saaden lopulta 95 000 dollaria siitä syntyneen sopimuksen myötä.

Lähde: IGN, Polygon

Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi.