Palkittu yhteistyöpeli It Takes Two on kääntymässä elokuvaksi Amazonin käsissä – The Rockin huhutaan olevan mukana projektissa

It Takes Twon kerrotaan kääntyvän elokuvaksi.

22.4.2022 07:07

Viime vuoden menestyspeleihin lukeutunut It Takes Two on kääntymässä elokuvaksi.

Yhteistyöpelin elokuvasuunnitelmista on huhuiltu julkisuudessa aikaisemminkin. Nyt elokuvaprojekti näyttää edenneen, sillä Variety-sivusto kertoo Amazon Studiosin ottaneen It Takes Two -elokuvan työn alle. Projektin kerrotaan saaneen taustalleen myös Dwayne ’The Rock’ Johnsonin, Dany Garcian ja Hiram Garcian Seven Bucks Productions -tuotantoyhtiön.

Toistaiseksi ei ole tietoa, onko näyttelijänä menestyksekästä uraa tehneen The Rockin määrä myös esiintyä elokuvassa.

Varietyn mukaan It Takes Two -elokuva seuraa pelin tapaan eroamassa olevia Mayta ja Codya, jotka siirtyvät tyttärensä Rosen tekemiin nukkehahmoihin. May ja Cody joutuvat seikkailemaan läpi tuttujen paikkojen uudesta näkövinkkelistä yrittäessään palata omiin ruumiisiinsa.

Hazelight Studiosin kehittämä It Takes Two voitti pelimuodossa useita palkintoja viime vuonna. Peli palkittiin esimerkiksi vuoden parhaana pelinä sekä The Game Awardsissa että DICE Awardsissa. Elokuvan ohella It Takes Twosta on kaavailtu myös tv-sarjaa, mutta tv-sarjan etenemisestä ei toistaiseksi ole saatu tietoa.

Lähde: Variety

Lisää luettavaa