Rick & Morty -animaatiosarjan luojana ja ääninäyttelijänä tunnetuksi tullut Justin Roiland on jättänyt Squanch Gamesin.

Roilandin perustama Squanch Games ilmoitti äskettäin ottaneensa viime viikolla vastaan Roilandin irtisanoutumisilmoituksen. Studio kertoo jatkavansa edelleen toimintaansa ja jatkavansa myös viime vuoden lopulla julkaistun High on Lifen kehittämistä.

Studio ei ole kommentoinut syitä perustajansa lähdölle. Irtisanoutumisen taustalla ovat kuitenkin mitä todennäköisimmin julkisuuteen tulleet Roilandia koskevat epäilyt parisuhdeväkivallasta. Roilandin entinen kumppanin kerrottiin äskettäin nostaneen vuonna 2020 kanteen Roilandia vastaan pahoinpitelystä ja vapaudenriistosta.

Pelistudionsa ohella Roiland on joutunut ulos myös Rick & Morty -sarjasta. Adult Swim -kanava on ilmoittanut lopettaneensa yhteistyön Roilandin kanssa. Rick & Mortyn tekemistä jatketaan kuitenkin edelleen sarjan toisena luojana tunnetun Dan Harmonin kanssa.

Lähde: Squanch Games

Lisää luettavaa