Parkour-peli pian kaupoissa! / Uutiset / pelaaja.fi

Parkour-peli pian kaupoissa!

17.02.2007 // Kirjoittanut: Pelaaja_Ossi
176

1990-luvulla Ranskassa kehitettyyn parkouriin perustuva Free Running julkaistaan Euroopassa 23. maaliskuuta PlayStation 2:lle ja PSP:lle.

ps21.jpg

Wikipedia määrittelee parkourin seuraavasti: "Parkour on liikuntamuoto, jossa edetään epätavanomaisia reittejä pitkin nopeasti, ketterästi ja vaivattomasti ilman apuvälineitä." Kyseessä on siis pääasiassa kaupunkiympäristössä harrastettava, pohjimmiltaan hyvin yksinkertainen liikuntalaji.

ps21-2.jpg

Kolmannesta persoonasta kuvatun pelin maailma on erittäin vapaa ja se on tekijöidensä mukaan ensimmäinen laatuaan. Free Runningissa pääsee koettelemaan taitojansa yli 60 haasteessa. Pelimuotoja löytyy yhdeksästä yksinpelimuodosta erilaisiin moninpeleihin, kuten kilpailu-, temppu- tai keräilyhaasteisiin.

ps21-1.jpg

Menestymällä haasteissa voi avata käyttöönsä uusia hahmoja, vaatteita, temppuja, videoita ja musiikkiakin. Pelin molemmista versioista löytyy tekijätiimin mukaan myös kattavat ja toimivat verkko-ominaisuudet.

Pohjoismaissa pelin julkaisijaksi on ilmoittautunut Ubisoft.

Kuvia PSP-versiosta (ylläolevat kuvat PS2-versiosta)

psp_18.jpg

psp_12.jpg


freerunningplay19815_tif_jpgcopy.jpg

freerunningplay19814_tif_jpgcopy.jpg

Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi.

Kommentit

Käyttäjän Silent Hill kuva
Silent Hill

Urbaani Prince of Persia..

Kuullostaa hyvältä!

Käyttäjän Anonymous kuva
Anonymous (ei varmistettu)

Vaikuttaa hauskalta, grafiikatkin varsin passelit.

Käyttäjän Anonymous kuva
Anonymous (ei varmistettu)

Tony Hawk ilman lautaa?

Käyttäjän dante_727 kuva
dante_727

Näyttää hyvältä.. pelaajan arvostelua ooteless

Käyttäjän Anonymous kuva
Anonymous (ei varmistettu)

Free running ja Parkour on kyllä eri asioita. Free runningiin kuuluu kaiken mailman temppuilu (=pelleily), parkouriin ei temppuilu kuulu, paitsi jos kiipeily ja muu tavalliselle tallaajalle vieras esteiden ylitys siksi lasketaan.

Käyttäjän Pinworm kuva
Pinworm

Voi olla varsin toimiva pelinä. Jään odottelemaan mielenkiinnolla.

Käyttäjän Riepu kuva
Riepu

Idea on todella hyvä ja siksi pitäisikin toivoa ettei peliä pilata huonoilla kontrolleilla tai tehdä Tony Hawk -kopiota, josta lähes ainoa ero olisi ettei temppuja tehdä laudalla.

Käyttäjän Palapeli kuva
Palapeli

nyt tuli syy hankkia psp :D ku pleikkari 2 on rikki -.-

Käyttäjän Anonymous kuva
Anonymous (ei varmistettu)

Kuka muka ostaa jonkin 1990-luvulla kehitetyn pelin

Käyttäjän Anonymous kuva
Anonymous (ei varmistettu)

"Tony Hawk ilman lautaa" Ei niissä uusimissa se skeittaaminen olekkaan enää etusijalla.
Menee rullalautailu pelit enemmän seikkailupelien puolelle.