Path of Exile -kehittäjä siirtyy kiinalaiseen enemmistöomistukseen – ”vaikutukset minimaalisia”

Grinding Gear Games on viimeisin Tencentin haaviin osunut kehittäjä.

27.5.2018 13:13

Kiinalainen jättiläisyhtiö Tencent on laajentanut jälleen vaikutusvaltaansa pelialalla. Uusimpana sijoitusliikkeenä firma on hankkinut itselleen enemmistöosuuden uusiseelantilaisesta Grinding Gear Gamesista, joka tunnetaan ilmaiseksi pelattavan Path of Exile -toimintaroolipelin tekijänä.

Yksityiskohtia kaupasta ei ole julkaistu. Grinding Gear Gamesilla kuitenkin vakuutellaan, että juuri mikään ei ole muuttumassa sen toiminnassa Tencentin mukaantulosta huolimatta. Studio toimii edelleen itsenäisesti ja se jatkaa Path of Exilen ylläpitämistä tuttuun malliin 

– Meitä ovat viimeisen viiden vuoden aikana lähestyneet monet potentiaaliset ostajat, mutta he eivät koskaan tuntuneet ymmärtävän Path of Exilea tai sitten heillä oli mielessään muita suunnitelmia, kuten hankkia lisää käyttäjiä omille palveluilleen. Tencentin agenda on selvä: he antavat meille resurssit tehdä Path of Exilesta niin hyvä kuin se vain voi olla, Griding Gear Games kertoo pelinsä kotisivuilla.

Muita Tencentin enemmistöomistukseen kuuluvia pelitaloja ovat esimerkiksi suomalainen Supercell ja League of Legendsia tekevä Riot Games. Parhaillaan se omistaa reilun prosentin osuuden esimerkiksi myös PlayerUnknown’s Battlegroundsin luoneesta Blueholesta ja kaavailee raporttien mukaan vielä aina vain isomman lohkon haalimista.

Path of Exile täyttää myöhemmin syksyllä viisi vuotta. Kesällä siihen onkin tulossa jälleen yksi uusi laajennus, joita pitäisi piisata lisää myös vielä tämän ja ensi vuoden aikana. Pelin 4.0.0-version työstö käynnistyi sekin hiljattain. Sen on kaavailtu pääsevän beta-vaiheeseen vuoden 2020 alussa.

Lähde: Path of Exile (kotisivu)

Lisää luettavaa