Virtuaalisten Pathfinder-roolipelien sarjaa jatkava Wrath of the Righteous on päivätty pc:n lisäksi vihdoin konsoleillekin. Siinä missä pelaaminen alkaa Steamin, GOGin ja Epic Games Storen välityksellä jo 2. syyskuuta, tuodaan vanhurskaiden raivoa Xbox Onelle ja PlayStation 4:lle maaliskuun 1. päivä.

Päiväys on hieman myöhäisempi kuin mitä konsolijulkaisulle kaavailtiin alun perin. Toiveena Owlcat Gamesilla ja Prime Matterilla oli saada konsoliversiotkin ulos vielä näin loppuvuodesta.

Uuden trailerin Wrath of the Righteousin annista voi kurkistaa alta.

Lisää luettavaa