Pc ja mobiili jylläävät Euroopan pelinkehityksessä, virtuaalitodellisuus nousussa

Eurooppalaisille pelinkehittäjille suunnattu kysely kertoo pc:n ja mobiilialustojen olevan vanhan mantereen kehittäjien suosiossa.

19.7.2016 05:00

Pc ja mobiilialustat ovat erityisesti eurooppalaisten pelinkehittäjien suosiossa, GDC Europen tutkimus kertoo.

Game Developers Conferencen eurooppalaisille kehittäjille suunnatun kyselyn perusteella lähes puolet kehittäjistä oli julkaissut edellisen pelinsä pc:lle tai Macille. Paraikaa kehitteillä olleista peleistä taas 61 prosenttia oli työn alla pc:lle, mutta myös konsolijulkaisujen suosio oli aiempia edellisiä kehittäjien julkaisuja suurempi. Yli neljännes vastaajista kertoi julkaisevansa seuraavan pelinsä PS4:lle tai Xbox Onelle, kun edellisistä peleistä vain 17,5 prosenttia oli julkaistu PS4:lle ja 13,6 prosenttia Xbox Onelle.

Mobiililaitteiden suosio julkaisualustana oli huomattava molempien kysymysten osalta. 40,5 prosenttia peleistä oli julkaistu mobiililaitteille ja 46,9 prosenttia kehitteillä olleista peleistä oli määrä julkaista älypuhelimille tai tableteille.

Myös virtuaalitodellisuuslaitteiden yleistyminen oli herättänyt kehittäjien mielenkiinnon. Pc kipusi kehittäjien mielestä kiinnostavimmaksi alustaksi, sillä 59,7 prosenttia ilmoitti olevansa kiinnostuneita pc:stä kehittäjinä. Virtuaalitodellisuuslaitteista kiinnostuneiksi ilmoittautui 48,3 prosenttia kehittäjistä. Edellisenä vuonna virtuaalitodellisuuslaitteet jäivät niin pc:n, PS4:n kuin älypuhelinten ja tablettienkin jälkeen kehittäjien kiinnostuksen kohteissa.

Joukkorahoituksen suosio näyttää olevan taittumassa ainakin Euroopan kehittäjien joukossa. Kun edellisvuonna 34,2 prosenttia kehittäjistä aikoi käyttää joukkorahoitusta tulevien peliensä rahoittamiseen, vain 28,8 prosenttia suunnitteli joukkorahoituksen hyödyntämistä tuoreessa kyselyssä.

Lähde: GDC Europe

Lisää luettavaa