Päättyneellä viikolla juhlittiin hieman peliklassikkoa ja jatkettiin pc-pelikauppojen kiristyvän kilpa-asetelman seuraamista. Jälleen muutamalle latauspelille täytyi antaa samalla hyvästit, mutta ainakaan videopeliaiheisista lautapeleistä ei ole pulaa.

Näistä ja monista muista aiheista voi lueskella lisää oheisesta viikon suurimpia uutisia koostavasta listauksestamme.. 


Kilpailu pc-pelikauppojen keskuudessa kiihtyy – Discord pistää tulonjaollaan Steamia ja Epicia paremmaksi

Oman pelikauppapaikkansa aiemmin syksyllä avannut Discord on liittymässä mukaan kilpavarusteluun Steamin ja Epic Games Storen kanssa. Aiemmin lähinnä sosiaalisista ominaisuuksistaan tunnettu palvelu on ilmoittanut avaavansa pelikauppansa ensi vuonna laajemmin peliyhtiöiden käytettäväksi ja tarjoavansa nälle peräti 90 prosentin lohkon pelien myynnistä alustalla.

Samalla Epic Games Store on laittanut tällä viikolla uuden houkuttimen päälle. Seuraavan vuoden aikana sen tarkoituksena olisi tarjota kahden viikon välein ilmaisia pelejä. Ensimmäisenä tarjolle on ilmestynyt Subnautica.

Lue koko uutinen

– Shots fired! 90% tulot kuulostavat kyllä todella anteliailta, mutta jos pelaajat pysyvät Steamissa siitä huolimatta, se ei kehittäjiä auta. He tarvitsevat Killer Appin houkutellakseen pelaajat heidän puolelleen, kuten Fortnite on Epic Storelle. -Brutal1ty

 Kannattaisi kiinnostaa kuinka paljon julkaisualusta vetää välistä, sillä se raha heijastuu epäsuorasti kuluttajiin. Mitä vähemmän tuotteen saaminen kuluttajalle asti maksaa, sitä enemmän rahaa varsinainen julkaisija ja kehittäjä saavat, jolloin mahdollisuudet kehittäjän jatkolle paranevat. Se että jokaista sataa tuotettua euroa kohden menisikin vain kymppi kolmenkympin sijaan jakejijalle olisi hemmetin hyvä asia kuluttajalle. -ELTP


Blizzard höllää Heroes of the Stormin kehitystyötä ja eSports-panostuksia

Blizzard on kertonut vähentäväsnä Heroes of the Stormin kehityspanoksia. Kehitystyö pelin parissa ei suinkaan lakkaa päätöksen seurauksena, mutta uusien sankarien ja tapahtumien julkaisurytmi on jatkossa harvempi pienemmän kehitystiimin vuoksi.

Lue koko uutinen

– Varmaan laajemmassa mittakaavassa Blizzardin johtohenkilöiden vaihtuminen ja Activisionin toimenpiteet näkyvät, mutta käsittääkseni Heroes of the Storm ei ikinä saavuttanut mitään laajempaa menestystä ainakin jos muihin MOBA peleihin tai Hearstoneen ja Overwatcthing verrataan. Eli siinä mielessä en ihmettele yhtään jos HOTSin kanssa haluttiin nostaa kädet pystyyn. -Balnazzard

– Tuon e-sports julkistuksen tekeminen vain 10 päivää ennen joulua oli sydämentöntä sadoille pro-pelaajille ja castereille. He ovat nyt kaikki työttömiä. -Substance


Valven keräilykorttipeli Artifactin pelaajamäärät syöksyivät julkaisun jälkeen

Valven Artifact-pelin pelaajamäärät ovat laskeneet jyrkästi julkaisun jälkeen. Torstain aikana pelillä on ollut enimmillään vain hieman yli 10 000 pelaajaa, eli pelaajamäärät ovat laskeneet huippulukemista yli 80 prosentilla.

Lue koko uutinen

 Pelimekaniikat on omasta mielestä aivan huiput. Mutta ilman progression systeemiä, leveli tai joku muu, en jaksa sitä pelata, koska pakkojenkin saati vaatii rahaa. -Heppulinen

– Erinomainen peli edelleen. Toivottavasti reagoivat palauttaaseen ja tekevät muutoksia tarvittaessa. En tiedä onko peli vielä eSports kunnossa, mutta odotan turnauksia mielenkiinnolla. -edqe


Uncharted- ja The Legacy of Kain -kehittäjä Amy Hennig palkitaan elämäntyöstään

Amy Hennig on seuraava pelinkehittäjien omassa Game Developers Choice Awards -gaalassa elämäntyöstään palkittava henkilö. Hennig vastaanottaa palkinnon ensi maaliskuussa osana San Franciscon perinteistä Game Developers Conference -tapahtumaa.

Lue koko uutinen

– Todella surkea onni ollu nyt kun yrittäny tehdä peliä ja julkaisija kusee muroihin -menu

– Ansaitusti. Harmi, että EA ei antanutkaan hänen tehdä Star Wars -peliä. Oli potentiaalia olla jopa hyvä. -snaketus


Solid Snake hiipii taas! IDW ja Konami julkistivat uuden Metal Gear Solid -lautapelin

Konami ja IDW Games ovat julkistaneet yhteistyössä uuden Metal Gear Solid: The Board Gamen, joka tuo suositun hiiviskelypelisarjan lautapelimuotoon. Lautapeliä kuvaillaan yhteistyölliseksi miniatyyripeliksi, joka seuraa ensimmäisen Metal Gear Solid -pelin juonta. Pelattavina hahmoina ovat Solid Snake, Meryl Silverburgh, Hal ”Otacon” Emmerich sekä Gray Fox. Kullakin hahmolla on omat yksilölliset kyvyt, joilla välttää paljastumista.

Lue koko uutinen

– Mitenköhän lautapelissä voi olla tekoälyä :/ Kiva kuitenkin, että viimein tulee myös lautapelimuodossa. Saatavuus varmaan kuitenkin todella heikkoa Suomessa. -mantelirapu

– Dark Soulsin lautapelissä oli korteilla toteutettu ”tekoäly”. Pomot ilmeisesti toistivat liikkeitä, joita omasivat peleissäkin mutta korttien järjestyksen mukaan. Suunnilleen kai noin. -zappah


Ilmaiseksi muuttunut CS:GO joutui negatiivisten pelaaja-arvioiden ryöppyyn

Counter-Strike: Global Offensiven viimeviikkoinen yllätysmuutos on saanut pelaajat virtuaalisille barrikadeille. CS:GOn käyttäjäarvioissa on nähtävissä mittava negatiivinen piikki päivityksen julkaisun jälkimainingeissa. Viimeisen viikon aikana jätetyt arviot ovat pääasiassa negatiivisia, sillä yli 25 000 pelaajaa on käynyt ilmaisemassa vastalauseensa pelin muutokselle.

Lue koko uutinen

– Peli ollut saatavilla vuodesta 2012. 6 vuoden pelailut eivät siis ole olleet minkään arvoisia, vaan olisit voinut ihan hyvin odottaa tätä ilmaisuutta? Tulee mukana sentään ilmainen Prime, jolla voit jatkaa pelaamista vain veteraanien kesken, eikä tarvitse sietää mitään f2p-pesantteja. -Haerski


Infinity Blade -sarja pyyhkäistiin myynnistä – henki elää Fortnitessa

Epic Gamesin mobiilipelisarja Infinity Blade on vedetty pois myynnistä Applen App Storesta. AIkoinaan varsinkin teknologiallaan huomiota saanut sarja on tehdyt kadon nimenomaan Epicin oman käden kautta, sillä pelien toiminnan varmistaminen ei ole nähty enää kannattavana puuhana sen mobiilikehittäjä Chair Entertainmentille.

Lue koko uutinen

– Ei yllätä, jos luvut ei oo kovin kummoisia niin pelkän pelin ylläpito Applen omien vaatimuksien mukana on työlästä ja vie resursseja. Sääli toki että hyviä pelejä katoo saatavilta. -Yerted


Sega-klassikot Panzer Dragoon 1 ja 2 saavat uusioversion

Saturnin klassikkoräiskinnät Panzer Dragoon ja Panzer Dragoon II Zwei ovat palaamassa uusioversioiden voimin. Uusioversioiden tekemisestä on päässyt Segan kanssa yhteisymmärykseen puolalaisperäinen Forever Entertainment, joka lupaa peleistä ensimmäistä ulos ennen ensi vuoden loppua.

Lue koko uutinen

– Tämä on hyvä ja kiinnostava uutinen näin Sega Saturnin omistajalle joka ei koskaan päässyt pelamaan kyseisiä pelejä. Nykypäivänä alkuperäisten pelien hinnat on turhan korkealla tavalliselle tallaajalle… toivottavasti tulevat PS4:lle. -wisec

– Hienoa. Panzer Dragoon Saga se vasta remasterointia kaipaisi, mutta sellaista lienee turha odotella, sillä pelin lähdekoodi on kaiketi kadonnut. Megaman


Räiskintäklassikko Doom on 25 vuotta vanha – John Romero paljasti pelille uuden epävirallisen episodin ja Bethesdakin juhlii

Räiskintäklassikko Doom on jo täydet 25 vuotta vanha. Yhdysvaltalaiskehittäjä id Software ujutti pelin ensimmäisten saatavilla 10. joulukuuta 1993 ja ravisutti näin monella tapaa niin sekä genreä yleensä kuin myös esimerkiksi pc-maailman modauskulttuuria.

Lue koko uutinen

 Uusi työpöydän koristaja havaittu! -Monco Carser


Nämä pelit saapuivat tämän viikon aikana – valmistunut DayZ ja EDF! EDF!! EDF!!!

Ihmeiden ajat eivät olleet ohi tällä viikollakaan, sillä vuosia early access -muodossa jumpattu DayZ valmistui pc:llä virallisesti. Hämmästellä kelpasi myös vihdoin ja viimein ulos saapuvaa Capybara Gamesin Below’ta, aina yhtä hövelin Eearth Defense Forcen viimeisintä osaa, täysin uutta EverQuest-lisäriä ja miksei myös vaikkapa kuvankaunista Grisia.

Lue koko uutinen

 On tuota Forza Horizon 4:n DLC:tä odotettukin. Pääpelistä joka kisa ajettu ja joka kyltti koluttu esiin..-tiger80

– Dusk lähti ostoon. Eka episodi pelattu ja on minulle ehdottomasti yksi vuoden parhaista peleistä. -Makedounia


Viikon aikana kerrottuja julkaisupäiviä

Lisää luettavaa