Pc-pelit ovat ansainneet pysyvän paikan E3-messujen parhaimmiston riveissä.

Viime vuonna ensi kertaa järjestetyn PC Gaming Show -lehdistötilaisuuden on ilmoitettu palaavan lavoille myös tulevan kesän messuilla. Konsolivalmistajien ja suurstudioiden tilaisuuksien vastapainoksi show on nimensä mukaan jälleen pyhitetty pelkästään pc-pelaamiselle, ja tulevan vuoden paketista lupaillaan edellistä tiiviimpää ja ytimekkäämpää kokemusta.

Tilaisuuden osallistujalistaa ei ole vielä paljastettu, mutta kulissien takana hyörivä PC Gamer -julkaisu lupailee jälleen yksinoikeusjulkistusten ja suurpaljastusten täyteistä spektaakkelia. 

Tilaisuus järjestetään messujen yhteydessä Los Angelesissa 13. kesäkuuta iltayhdeksältä Suomen aikaa, ja sitä voi tuttuun tapaan seurata halutessaan suorana verkosta. Viime vuoden showtunnelmia voi odotellessaan muistella alle liitetyn trailerin avulla.

Lähde: PC Gamer, GamesRadar

Lisää luettavaa