Pelaaja-lehden yhteisö valitsi vuoden 2012 parhaat pelit

Pelaajalehti.comin yhteisö äänesti viime vuoden parhaista peleistä. Katso, miten palkinnot jakautuivat.

22.1.2013 10:20

Pelaajalehti.comin yhteisö järjesti jälleen kerran esimerkillisesti hoidetun yleisöäänestyksen vuoden 2012 parhaista peleistä. Käyttäjien yksityiskohtaiset ehdotukset voittajiksi löytyvät keskustelusäikeestä.

Alla olevat kuvailut ovat vuoden hauskimmaksi käyttäjäksi valitun Norsukamman näppäimiltä ja kiitos hienoista kuvailuista kuuluu ehdottomasti hänelle.

PELAAJABOARDIN VUODEN 2012 VALINNAT

Vuoden Paras Ajopeli

Ajopelirintamalla oli tänä vuonna hieman vaisu tarjonta ja se näkyi myös annettujen äänien määrässä. Kärkijoukkion muodostivat uuteen loistoon päässyt NFS, vuosia vanha uusiojulkaisu Death Rally sekä kotimaista osaamista parhaimmillaan oleva Trials Evolution. Näillä urheiluautoilla, miniguneja taustapeilien tilalla pitävillä rasseilla saatikka kaksipyöräisillä ole mitään jakoa kuitenkaan autourheilun kuninkuusluokkalaitteiston kanssa. F1 2012 suoriutui voittajaksi ja usko suomalaiseen formulahulluuteen on taas palannut.

Vuoden Paras Räiskintäpeli

Aluksi näytti siltä että Halo 4 sekä Black Ops 2 taistelevat tästä palkinnosta täysin kahdestaan mutta sitten kuvioihin astuivat äänestäjien keskuudessa suurtakin suosiota nauttineet Far Cry 3 ja Borderlands 2. Activisionin miljardisarja jäi täysin turistiksi kun nämä kaksi viimeksi mainittua haastoivat Microsoftin lippulaivasarjan vuoden räiskintäpelin tittelistä mutta valitettavasti loppukiri jäi parin äänen päähän. Ei siinä kuitenkaan mitään, Halo 4 on voittonsa ansainnut.

Vuoden Paras Toimintapeli

Vuoden suurimpiin yllättäjiin lukeutunut Dishonored vei tämän kategorian nimiinsä selkeällä erolla muihin. Sarjalla (voiko joku uskoa että jatkoa ei muka tulisi??) on edessään valoisa tulevaisuus.

Vuoden Paras Roolipeli

Ensimmäinen jakoon mennyt kategoria. Biowaren mahtieepos osoitti suuruutensa keräämällä ääniä niin toimintapeli- kuin roolipelikategoriassakin kun saman tempun teki entistä vähemmän roolipelielementtejä sisältänyt Paper Mario-sarjan uutukainenkin. Juuri aiemmin mainittu Mass Effect 3 jakaa tämän palkinnon uuden elämän Xbox 360:llä saaneen Witcher 2:n kanssa. Onnea pariskunnalle!

Vuoden Paras Tasoloikkapeli

Tästä vuodesta piti tulla Marion ja Raymanin suvereeni kaksintaitelu mutta ranskanmaan raajaton ihme päätti varmistella itselleen voiton vuodeksi 2013 joten Mario pääsi rellestämään taistelutantereelle kahden tasoloikkapelin voimin. Indiehitit Fez ja Mark of The Ninja saivat myös hajaääniä mutta New Super Mario Bros. U oli kiistaton ykkönen tässä videopelaamisen perinteikkämmässä muodossa. Samalla peli myös palautti uskon lieviä hiipumisen merkkejä osoittaneeseen pelisarjaan.

Vuoden Paras Tappelupeli

Tästä taistelusta oli tulla Namcon kaksoivoitto mutta Sonyn oma Smash Bros-kopio tuli tekemään kiilaa japsifirman klassikkonimikkeiden väliin. Tekken Tag Tournament 2 teki K.O.:n vastustajilleen.

Vuoden Paras Strategiapeli

ADHD-deathmatchaajat voivat skipata suoraan seuraavaan kategoriaan sillä nyt tulee vaikeita sanoja. Strategiapelit eivät ehkä ole enää yhtä tulikuumaa hottia kuin 90-luvun ja 2000-luvun taitteessa mutta se ei tarkoita sitä etteikö genre olisi täynnä laatua jota myös boardilainen osaa arvostaa. Tänä vuonna kategorian voiton vei suurella äänten enemmistöllä vuosien tauon jälkeen paluun parrasvaloihin tehnyt XCOM. Ufoilu on näemmä taas muodissa vaikka feodaaliajan edesottamuksiin keskittyvät Shogun 2-lisäri sekä Pokémon Conquest haastetta yrittivätkin tarjota.

Vuoden Paras Urheilupeli

Eipä näyttänut Bieberin ja Jersey Shoren älyköiden vetovoima purreen boardilaisiin sillä uusin NBA 2K-sarjan osa ei saanut yhtään ääntä. Muutenkin urkkapelikategorian äänimäärä oli todella pientä ja vain kahdella yhteisäänellä pääsi voittajien luvattuun maahan. Tänä vuonna tuonne ikuiseen muistojen paratiisiin matkaavat SSX sekä NHL 13.

Vuoden Paras Ladattava Peli

Käsittämätön määrä ääniä annettiin tähän kategoriaan ja se kertoo sitä että pelaajat ovat kaiketi täällä kylmässä härmässäkin vihdoin ottaneet ladattavat pelit omakseen. Valinnanvaraa olisi tuhansien pelien joukosta mutta kaksi oli ylitse muiden. Eräskin reissupeli sekä maailmalla huikeaa mainetta niittänyt point’n’click-teos Walking Dead. Ei muuta kuin kokeilemaan ennen ensi kuussa jatkuvaa TV-sarjan kautta!

Vuoden Paras Online-moninpeli

Ei varmaankaan tarvitse kertoa että mitkä kaksi peliä tässä kamppailivat rinta rinnan loppusuoralle asti? Halo vai Black Ops? Black Ops vai Halo? Jos et halua spoilaantua voittajasta, älä lue seuraavaa tekstinpätkää: Black Ops 2

Vuoden Paras Offline-moninpeli

Kyllä, jotkut pelaavat vielä moninpelejä samalta sohvalta ja samalta näyttöpäätteeltä käsin. Kertoo kuitenkin paljon nykypäivän moninpelipreferensseistä että kyseinen kategoria sai melkoisen vähän ääniä. Kategoriassa jaetun voiton vei Nintendon uuden konsolin julkaisupelikaksikko NSMBU ja Nintendo Land. Borderlands 2 antoi hyvän vastuksen.

Vuoden Paras Pettymys

Olen useassa paikassa toitottanut omaa pettymystäni vuoden 2012 pelitarjontaan mutta kun tämän kategorian ääniä laskee, en näköjään ollut yksin ajatusteni kanssa. Ääniä sai niin usea asia että ei perässä meinannut pysyä. Erityismaininnat menevät kaveripiirin paskalle pelimaulle, Mass Effect 3:lle (vain yksi ääni HUOM!), uudelle Hitmanille sekä SSX:lle. Kyseenalaisen voiton tässä kategoriassa vei kuitenkin pelimedian yksi suosikkilapsosista, Assassins Creed 3 joka antoi viitteitä sarjan sädekehän tahriintumisesta. Loput viitteethän nähtiinkin pelisarjan Vitalle ilmestyneessä osassa mutta Ubisoftin onneksi ei tässä äänestyksessä ollut huonoimman pelin kategoriaa.

Vuoden Paras Uutinen

Uusi open world MGS, Wii U:n julkaisu ja jatko-osa Dark Soulsille. Huikeita uutisia, mutta GTA V ja kaikki siihen liittynyt info vei tällä kertaa vuoden eniten housuja kostuttaneen uutisen palkinnon.

Vuoden Paras PS3-peli

Ylivoimaiseen voittoon PS3:n heikohkosta yksinoikeuspelikirjastosta nousi pienen peliyhtiön kauneudellaan hämmästyttävä latauspeli Journey. Peli joka olisi ollut vahva ehdokas voittajaksi kaikkina konsolin aikasempinakin olemassaolovuosina.

Vuoden Paras Wii-peli

Nykyisen konsolisukupolven suurimman voittajan viimeinen vuosi oli pelien osalta melkoista koomassa olemista ja sen kertoi myös annettujen äänien määrä. Wii siirtyy haudan lepoon ja erinomainen roolipeli Last Story tullaan muistamaan boardeilla sen viimeisen elinvuoden parhaana pelinä.

Vuoden Paras Xbox 360-peli

Jotkut sanovat että PS3:n vuosi oli huono yksinoikeuspelien osalta mutta ei se ”verisimmän kilpailijankaan” osalta kovin heppoinen ollut. Voittajasta ei ollut epäselvyyttä edes alkuvuonna jolloin vielä odoteltiin tämän kategorian voittajan julkaisua. Huikea peli kaiken kaikkiaan ja erinomainen osoitus siitä miten ”ikivanha” rauta jaksaa vääntää sisuksistaan uskomattoman tasoista grafiikkaa ja audiovisuaalista karkkia. Puhuin siis Halo 4:stä jos joku ei sitä vielä tajunnut…

Vuoden Paras Kannettava Peli

Paljon annettiin ääniä niin mobiili- kuin ihan perinteisellekin käsikonsolipuolelle. Inazuma Eleven, Bad Piggies ja Gravity Rush voidaan nostaa esiin voittajan takaa. Voittaja oli tällä viikolla ajankohtaiseksi tulleen pelisarjan ensimmäinen numeraalinen jatko-osa Pokémon Black/White 2 joka osoitti että boardin väestöltä löytyy yhä rakkautta taskuhirviöitä kohtaan.

THE Vuoden 2012 Paras Peli

This is boys and girls! Kuninkaiden kategoria ja se kaikista merkittävin! Mikä onkaan ainoan oikean mittapuun, pelaajaboardin, mielestä se vuoden 2012 paras peli? Saisinko rumpujen pärinää kiitos…

Se EI ole Borderlands 2 joka keräsi kehuja erinomaisesta moninpelistään sekä koukuttavasta ja ennen kaikkea laadukkaasti toteutetusta pelattavuudestaan unohtamatta tietenkään pelin huikeaa huumoria ja hienoa ulkoasua…

Se EI myöskään ole Journey joka tullaan muistamaan ikuisesti ei suinkaan vain laadustaan vaan ehkä myös PS3:n yhtenä parhaista peleistä…

Se on Mass Effect 3!!!!! Tämän konsolisukupolven ehkä merkittävimmän pelisarjan päättänyt osa keräsi paljon lokaa sarjan intohimoisimmilta faneilta ja tämä seikka jäi valitettavan paljon näkyviin sen sijaan että ihmiset olisivat muistaneet että kyseessä on helvetin laadukas peli joka osa-alueella. Jopa ennakkoon sylkykupiksi joutunut moninpeli on osoittautunut megaluokan menestykseksi ja se kertoo paljon pelistä, joka aloitti taipaleensa kuitenkin roolipelinä. Älä välitä kansan ivasta Mass Effect 3, boardilaisten mielestä olet vuoden 2013 paras videopeli. Onnittelut siitä!!

Se siitä sitten. Vuosi 2012 on paketissa ja arkistoitu. Keskustella saa ja pitää jos eivät valinnat miellyttäneet mutta kuten joku aikoinaan totesi; ”nyt kävi näin”.

Lisää luettavaa