Julkaisija: SCEE
Kehittäjä: Naughty Dog
Laitteet: PlayStation
Julkaisu: Joulukuu 1997
1990-luvulla, ensimmäisen PlayStationin valtakaudella, Crash Bandicoot oli pelimaailman tunnistettavimpia hahmoja. PlayStationin maskotiksi nimitetty Crash esitti hyvin omaperäisen näkemyksen siitä, millaista kolmiulotteinen tasoloikinta voisi olla.
Ensimmäinen Crash Bandicoot oli hyvin uraauurtava peli. Vaikka Super Mario 64:ää pidetäänkin 3d-tasoloikkien esi-isänä, jota se toki onkin, Crash Bandicoot loikki syvyyssuuntaisessa maailmassa ennen Marion kolmiulotteista versiota.
Crash Bandicoot esitti hyvin erilaisen kuvan 3d-tasoloikasta Marioon verrattuna, eikä se lähtenyt muuntautumaan edes Mario 64:n jälkeen, vaan piti omaperäisen mallinsa. Crash oli perinteisempi ja huomattavasti suoraviivaisempi näkemys lajityypistä. Edettävä maailma oli rajattu tiukasti, eikä vapaasti päässyt haahuilemaan. Kaksiulotteisten tasoloikkien tyylisesti kentät eivät olleet valtavia maailmoja, joita pääsi tutkimaan, vaan ennemmin erilaisia esteitä ja kuiluja sisältäviä temppuratoja, joiden läpäisy vaati tiukkaa harjoitusta, refleksejä ja hermoja.
Putkiloikintaa
Crash Bandicoot 2 on oma suosikkini kyseisestä sarjasta. PlayStationilla Crash-sarjan kehittäjänä toimi Naughty Dog, joka nykyisin tunnetaan kehutusta Uncharted-pelisarjasta. Jo Crash Bandicootin vuosina oli selvästi nähtävissä, miten taidokas tiimi oikein onkaan.
Crash Bandicootin suljettu luonne miellytti suuresti. Vaikka nautinkin Super Marion kolmiulotteisista seikkailuista, 3d:hen siirtyessä tasoloikinta tuntui muuttuvan enemmän seikkailuksi, eikä varsinaista tasoloikintaa enää ollut niin paljon. Crash Bandicoot oli kuin kaksiulotteinen vanhan koulukunnan tasoloikintapeli kolmiulotteiseen maailmaan tuotuna.
Kopioi ja liitä
Crash Bandicootissa kenttiä oli kolmisenkymmentä. Suurimmaksi osaksi niissä juostiin eteenpäin kameran seuratessa perässä. Bonuskentät pelattiin vanhaan tyyliin sivulta kuvattuna. Parissa kentässä Crash juoksi kameraa kohti lumipalloa tai jääkarhua paeten. Samaa kikkaa on sittemmin käytetty myös Uncharted 2:ssa.
Kikat olivat peruskamaa jo tuolloin, mutta juuri sitä, mitä tasoloikkafanit toivovat peleiltään. Jäiset kentät olivat liukkaita, joten hyppyjen kanssa täytyi olla tarkkana, ettei luisuisi heti seuraavaan kuiluun. Osa tasoista hajosi heti Crashin pompattua niiden päälle. Tuttua, mutta niin nautittavaa!
Ehkä viheliäisimmät kohtaukset olivat viimeisen tason rakettireppukohtaukset. Rakettirepun ohjaaminen oli hankalaa ja yksikin osuma vei Crashin takaisin edelliseen tarkastuspisteeseen. Äkkikuolemat olivat tuttuja, tosin lisäelämiäkin jaettiin hyvään tahtiin. Tallentaminen oli mahdollista, joten suurta hätää pelissä ei koskaan ollut.
Esikuvilleen uskollinen
Crashin esikuvat olivat selvät. Tasoloikkaelementit olivat tuttuja vanhoja, mutta hyvin toteutettuja. Lainauksissa mentiin jopa niin pitkälle, että eräässä kentässä Crashin piti väistellä kohti vieriviä tukkeja. Pidemmälle edetessä paljastui, että tukkeja heitteli isokokoinen apina. Selvä kunnianosoitus tasoloikan esi-isälle Nintendolle.
Crash Bandicoot sisälsi kaiken sen mitä hyvältä tasoloikalta voi odottaa. Se oli tasoloikkaa puhtaimmillaan, ilman turhia seikkailuominaisuuksia, pulmia tai muita vastaavia juttuja. Ainoa tavoite oli selvittää radat yksi toisensa jälkeen. Tiukasti rajatut kentät poistivat muista 3d-peleistä tutut kameraongelmat. Myös kenttäsuunnittelu muuttui rajauksen myötä yksinkertaisemmaksi ja mahdollisti näin mahtavia tasoloikkaratoja.
Ei Crash tietenkään legendamittarilla nouse Marion tasolle, mutta silti tietyllä tavalla Crashin tarkasti rajatut kentät edustivat jollain tavalla puhtaampaa tasoloikkaa kuin Marion valtavat maailmat.
Tasoloikan kuuluu olla rehellinen, yksinkertaistettu ja hyvin toimiva. Juuri nämä asiat Naughty Dog hallitsi erinomaisesti.
Kommentit
Ala-aste ajat tulee Crashista mieleen kun tätä pääsi kavereiden luona pelaamaan. Hieno peli kyseessä.
Tahtoo aikakoneen. Nyt.
Ensimmäinen Crash jota pelasin oli kakkonen. Sääli että tein virheen ja myin pois. Wrath of Cortex on myös loistava.
Hyvin kirjoitettu PelaajaClassic. Vastakkainasettelu kuningas Marion ja ehkä hieman aliarvostetun Crashin välillä toimii hyvin.
Ensimmäinen Crash oli hieman liian turhauttava omaan makuun, mutta tämä kakkonen oli jo laatukamaa.
Kakkonen on myös oma Crash-suosikkini, tosin lähinnä siksi, koska olen päässyt pelaamaan sitä vähiten. Puhkikoluttu kolmonen onkin periaatteessa se sarjan huikein osa, sillä hioihan se pelisarjan kaavan lähes täydelliseksi. Uutuuksiakin piisasi esimerkiksi reliikkien, dinon ja erilaisten kykyjen muodossa.
Tuli oikeen muistot mieleen :) muistan kun kaverin kanssa tahkottiin tätä pleikalla ja mä olin NIIN kateellinen kun mulla ei ollu omaa pleikkaa. :))
Crasheja tuli kyllä hakattua hirveät määrät veljen kanssa. Harmi vain, että levyt ovat menneet hukkaan, mutta täytyy ostaa PSN:stä nuo, sen verran mahtavia pelejä ovat.
Tehkääpä PelaajaClassics pelistä Ape Escape myös.
Voin vieläkin kutsua Crash kakkosta yhdeksi lempipeleistäni kautta aikain.
PS1:n paras peli!
Oma peliurani alkoi juuri kyseisellä teoksella todella. Vielä löytyy levyllä, loistavassa kunnossa :)