Kehittäjä: Naughty Dog
Julkaisija: SCEE
Pelaajia: 1-4
Julkaisu: 1999
Saatavilla: PlayStation, PlayStation Network
Ainakin ikänsä puolesta vähitellen jo kolmenkympin kriisiä lähentelevä Naughty Dog on elinaikanaan tallustellut läpi monenlaisten vaiheiden ja lajityyppien. Nykyään arvostetuimpien pelistudioiden joukkoon nousseen Uncharted-kehittäjän historiasta löytyykin välietappeja jo niin taistelu- kuin roolipeligenrenkin puolelta, mutta ensimmäiseksi varsinaiseksi kultakaivokseksi osoittautui tasoloikinnan ihmeellinen maailma Crash Bandicootin myötä.
PlayStationilla menestykseksi osoittautunut Crash-sarja nostikin Naughty Dogin ihmisten huulille jo varhaisimmilla osillaan. Varsin suoraviivaista mutta sitäkin viihdyttävämpää 3D-loikintaa tarjonnut pelisarja oli helppo muistaa vuosienkin jälkeen karismaattisen kenttäsuunnittelunsa sekä peli-ideoidensa ansiosta, miksi luonnollisesti moni aikoinaan seurasikin kiivaasti, mitä sarjan seuraava osa toisikaan tullessaan.
Tapa, jolla Naughty Dog jätti sarjan, jäikin vuosituhannenvaihteen alla mielenkiintoiseksi tempaukseksi. Kolmannen Crashin venyttyä ja paukuttua ehdottomasti vaihtelevimmaksi teokseksi sarjassaan, oli vain terveellistä, että Crash mahdollisessa seuraavassa osassaan polkaisisi rohkeammin uuteen suuntaan. Huolimatta sarjan menestyksestä Naughty Dog päättikin viimeisessä Crash Bandicoot -pelissään irrottaa jo PlayStationin maskotiksikin mielletyn hahmon täysin suositusta tasoloikkagenrestään ja ottaa kurssin kohti uutta maaperää.
Ota ja tee paremmin
Neljäs Crash Bandicoot -peli, Crash Team Racing, julkaistiin vuoden 1999 lopulla. Peli suuntasi nimensä mukaisesti kepeän kaahailun maailmaan, jossa Crash-universumin hahmot sullottiin pieniin karting-kiitureihin kisaamaan nopeimman kuskin tittelistä. Mainetta ja kunniaa ei maailmassa tietenkään saavutettu tiukkojen sääntöjen sisällä, vaan jo valmiiksi hullunkuriset radat valloitettiin useiden erilaisten aseiden voimin.
Kaava kuulostaneekin samaiselta, jonka Mario Kart 64 oli tehnyt muodikkaaksi muutama vuosi aikaisemmin. Tuttavallisesti myös CTR-nimellä tunnettu peli ei peitellytkään Nintendon menestysnimikkeeltä saamiaan vaikutteita, vaan oli perusidealtaan juuri kuten putkimiehen ajosirkus Diddy Kong Racing -mausteilla höystettyinä. Toisin kuin monet samoille apajille yrittäneet, onnistui Naughty Dog kuitenkin silkan leikkaamisen ja liimaamisen sijaan hiomaan peli-ideasta myös puhtaan timantin. Crash Team Racing ei ollut peli, jossa pelaaja näki kaiken muutaman lyhyen illan jälkeen. Siitä kyllä kykeni nauttimaan loistavasti lyhyissä ja harvoissa sessioissakin, mutta mitä enemmän aikaa pelin parissa kulutti, sitä viihdyttävämmäksi jo pelkkä peruspelaaminen siinä myös nousi.
Erityisesti Crash Team Racingissa loistivatkin pelattavuus ja ratasuunnittelu, jotka tekivät vieläpä saumatonta yhteistyöstä keskenään. Peliin oli helppo päästä sisälle, sillä jo kaasulla sekä satunnaisella aseiden käytöllä sai paljon aikaan, mutta kun näiden perusominaisuuksien käyttö iskostui selkärankaan, huomasi pelaaja pian hyödyntävänsä myös ympäristöjen runsaita ansoja, hyppyreitä ja oikoreitteja edukseen monella tapaa. Radat olivat myös juuri sopivan mutkikkaita, tarkalla kädellä rakennettuja ja vauhdikkaita, että niitä kurvasi hymy korvissa vielä vuosia julkaisun jälkeenkin.
Viimeinen niitti upeassa pelisuunnittelussa oli pelin turbo-mekaniikka. Mario Karteissa nähtyyn tapaan sivuluisussa ajaminen loi pelaajalle mahdollisuuden saada hetkeksi lisävauhtia kulkuneuvoonsa, mutta Crash Team Racingissa ideaa oli viety pidemmälle. Sen sijaan, että pelissä tarpeeksi kauan kylki edellä kaahaaminen tarjoaisi auton suoristamisen yhteyteen pikaisen vauhtilisän, nopeuttivat pelaajat itse matkaansa oikea-aikaisilla napinpainalluksilla jo kesken sivuluisun. Prosessi kuulostanee haastavalta ja onkin sitä myös tovin aikaa, mutta juuri se tekeekin mekaniikasta arvokkaan lisän peliin. Idea tuokin jo valmiiksi vauhdikkaaseen ajamiseen huimasti lisää tekemisen tuntua, minkä lisäksi se kannustaa riskinottoon. Näin ajamisesta tulikin pian tarkkaa taktikointia, jossa sorminäppäryys, ratojen tunteminen ja oikeanlainen aseiden käyttäminen sekä niiden voimistaminen olivat tärkeässä osassa kovia kisoja ajettaessa.
Maapallon puolesta
Pelimuotojensa osalta Crash Team Racing ei keksinyt varsinaisesti mitään mullistavaa ja uutta, mutta kulki kuitenkin astetta mielenkiintoisempaa tietä tälläkin saralla. Perinteisten aika-ajojen, yksittäisten kisojen ja turnausten lisäksi ajamaan pääsi aikoinaan myös Super Mario Kartin tutustuttamassa Battle-tilassa sekä Diddy Kong Racingilta lainatussa tarinatilassa.
Adventure-nimellä kulkeva tarinatila nousikin pelin varsinaiseksi pääpilariksi. Nimensä mukaisesti pelimuoto pudottaa kart-kisailut osaksi pientä seikkailua, jossa kilpailuja voittamalla pelastettiin maailma itseään täynnä olevalta Nitros Oxide -alienilta. Pelimuodossa eteneminen tapahtui eräänlaisia pääalueita pitkin kisasta toiseen kulkemalla, kunnes aina välillä vastaan asettui astetta haastavampi pomovastustaja. Perinteisten kisojen lisäksi pelimuodossa päästiin ajamaan myös kelloa vastaan sekä keräämään CTR-merkkejä erilaisen avattavan sisällön toivossa.
Naughty Dogin viimeiseksi Crash-peliksi jäänyt Crash Team Racing sai vielä eräänlaista jatkoa Crash Nitro Kartin sekä Crash Tag Team Racingin muodossa Vicarious Visionsin sekä Radical Entertaimentin toimesta, mutta kumpikaan peleistä ei onnistunut saamaan CTR:n veroista vastaanottoa tai fanikuntaa. Järjestyksessään neljäs Crash-peli onkin vielä nykyään yksi arvostetuimmista kart-peleistä yli kymmenenkin vuoden jälkeen ja luokiteltavissa ehdottomasti Naughty Dogin erääksi parhaimmista peleistä.