Pelaajien ikiomat pelitilat muuttuvat mahdollisiksi Overwatchissa – tällainen on uusi yllättävä Workshop-työkalu

Overwatchin uusi työkalu tuo pelaajien käsiin laajat mahdollisuudet luoda omia pelitiloja.

24.4.2019 23:59

Blizzard on julkistanut uuden yllättävän työkalun Overwatchiin. Pelin testipalvelimilla kokeiluunsa voi käydä jo ottamassa Workshopin, joka antaa Overwatch-pelaajille mahdollisuuden luoda kokonaan omia pelitilojaan.

Workshopin toiminta perustuu pelin logiikan muokkaamiseen, mikä mahdollistaa siis Overwatchin erilaisten sääntöjen muuntelun aina yksittäisten sankarihahmojen liikkumista ja peruskykyjä myöten. Mistään äärimmäisen yksinkertaisesta työkalusta Workshopissa ei pitäisikään olla myöskään kyse, vaan pelin ohjaaja Jeff Kaplan myöntää, että sen tehokas käyttö voi vaatia jonkin verran teknistä ymmärrystä pelien toiminnasta. Mukaan Workshopiin on ujutettu jopa oma debug-ominaisuutensa, jotta luomuksiensa erilaisista solmukohdista voi pysyä helpommin kärryillä.

Tietynlaisia vitaviivaistuksia Workshopiinkin on voitu kuitenkin esitellä. Tarkoituksena se olisi tuoda nimittäin vielä ihan konsoleillekin asti jakomahdollisuudella, jonka avulla pelaajien erilaisia luomuksia on mahdollista ottaa kokeiluunsa. Yleismääräisen esittelyn Workshopille löytää Overwatchin kotisivuilta, minkä lisäksi oheisella videolla Kaplan käy vielä itse läpi sen ansioita.

Lisää luettavaa