Pelaajien kulutuskäyttäytyminen on muuttunut. Kuulutko sinä tähän sakkiin?

Yhdysvalloissa käytetään enemmän rahaa peleihin kuin koskaan. Kohteet vain ovat muuttuneet.

21.11.2012 10:16

Markkinatutkimusyhtiö Newzoo on julkistanut mielenkiintoisia muutoksia pelaajien kulutuskäyttäytymisessä vuonna 2012. Vaikka markkinat pysyivätkin tasaisina, tapahtui sen sisällä merkittäviä muutoksia.

Yhdysvalloissa tehdyn tutkimuksen kohteena olivat pelaavat kuluttajat, joiden maailmassa on nykyään neljä ruutua joilta kuluttaa pelejä. Nelikkoon lasketaan tietokoneet, televisiot, taulutietokoneet ja älypuhelimet. Jopa 22 prosenttia yhdysvaltalaisista käyttää kaikkia niistä pelaamiseen.

Eniten rahaa kulutettiin tietokonepelaamiseen televisioon liitettyjen konsolien seuratessa heti kakkosena ajan ja rahan sijoituskohteena. Merkittävin muutos tapahtui mobiilipelaamisessa.

Digitaalisesti jaetut pelit, taulutietokoneet ja älypuhelimet laskivat hyllymyyntiä, mutta saivat 24 miljoonan amerikkalaisen maksavan rahaa peleistä ensimmäistä kertaa. Muutokseen kerrotaan vaikuttaneen myös free-to-play –pelien ansaintamallit. Tämän uuden käyttäjäryhmän odotetaan käyttävän rahaa yhä enemmän tulevaisuudessa.

Yhdysvaltalaisten pelaajien määrä nousi kahdeksan prosenttia, ollen nyt vakuuttavat 157 miljoonaa. Heistä vain 55 prosenttia käyttää rahaa peleihin.

Taulutietokoneet ja käsikonsolit kiinnostivat kuluttajia alustoina. Niiden pelisisältöön käytettiin tuplasti enemmän rahaa, kuin älypuhelimien tarjontaan vaikka käyttäjiä on puolet vähemmän.

Maksavien pelaajien määrä kasvoi 86 miljoonaan vuonna 2012, mutta yksittäinen pelaaja käyttää keskimäärin vähemmän rahaa peleihin kuin aikaisemmin. Tästä johtuen pelaajien kokonaiskulutus nousi vain prosentin verran. Lukuihin sisältyvät poikkeuksellisesti hyllymyynti, digitaaliset ostokset, lisäsisältö, tuontipelit ja käytetyt pelit.

Lähde: Gameinformer

Lisää luettavaa