Peliyhtiö Riot Games irtisanonut joukon työntekijöitään.

Yhtiö on vahvistanut verkossa liikkeelle lähteneet väitteet, joiden mukaan yhtiö kertoi keskiviikkona vähentäneensä työpaikkoja useilla osastoillaan. Yhtiön vahvistamien tietojen mukaan irtisanomisten kohteena oli yhteensä 46 työntekijää.

Riot Gamesin lausunnon mukaan irtisanomiset olivat osa yhtiön normaaliin liiketoimintaan kuuluvia rakennemuutoksia. Muutoksien taustalla kerrotaan olevan strategiset siirrot, joiden tavoitteena on parhaan sisällön ja kokemusten tarjoaminen pelaajille.

Aikaisemmin tällä viikolla myös Microsoft kertoi irtisanomisista, jotka kohdistuvat osin yhtiön peliliiketoimintaan. Myös Ubisoftin on kerrottu suunnittelevan irtisanomisia, jotka ovat osasyy yhtiön työntekijöiden ensi viikolle kaavailemaan työnseisaukseen.

Lähde: VGC

Lisää luettavaa