Pelijätti Activision Blizzard takoo rahaa edelleen / Uutiset / pelaaja.fi

Pelijätti Activision Blizzard takoo rahaa edelleen

7.02.2014 // Kirjoittanut: Jukka Moilanen
2

Activision Blizzard, Call of Dutyn, World of Warcraftin ja Skylandersin kaltaisen peliteollisuuden menestyjien omistaja paljasti jälleen menestyksekkään neljännesvuosituloksen.

Yhtiö tuotti viimeisimmän tilineljänneksensä aikana kaikkiaan odotuksia paremman 1,5 miljardin Yhdysvaltain dollarin liikevaihdon, vaikka kokonaisuutena yhtiön tulos laskikin viime vuoden osalta 4,85 miljardista 4,58 miljardiin. Yhtiön isoimpia rahakoneita olivat edelleen Call of Duty- ja Skylanders-pelisarjat, mutta myös laskusuhdanteessa viime vuosien ajan ollut World of Warcraft -massiivimoninpeli onnistui nostamaan tilaajamääriään hieman vuosineljänneksen aikana.

Activisionin toimitusjohtaja Bobby Kotick kertoi odotetusti yhtiön odottavan suuria Halo-kehittäjä Bungien tulevalta Destiny-verkkopeliltä, josta Activision povaa kaikkien aikojen menestyksekkäintä debyyttiä uudelle pelisarjalle. Yhtiön tulevaisuudessa siintävät myös ilmaiseksi pelattavat pelit, sillä kuluvan vuoden aikana Activisionilta saattaa ilmestyä jopa kolme ilmaiseksi pelattavaa julkaisua.

Lähde: MCV UK

Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi.

Kommentit

Käyttäjän One-N07 kuva
One-N07

Sitä kuule vähänväliä että tuo Skylanders on aikamoinen rahasampo, mutta ihmetyttää vaan kun en ole ikinä kuullut AINOASTAKAAN henkilöstä joka pelin omistaa. Ja lähes kaikki kaverit on kuitenkin gamereitä... Liekö suosittu sitten amerikan lapsiperheissä tai jotain?

Käyttäjän Balnazzard kuva
Balnazzard
Lainaus käyttäjältä One-N07

Sitä kuule vähänväliä että tuo Skylanders on aikamoinen rahasampo, mutta ihmetyttää vaan kun en ole ikinä kuullut AINOASTAKAAN henkilöstä joka pelin omistaa. Ja lähes kaikki kaverit on kuitenkin gamereitä... Liekö suosittu sitten amerikan lapsiperheissä tai jotain?

No kyllä kun Gamestopissa on tullut käytyä, niin on vähän väliä noita lapsiperheitä on täällä Suomessakin näkynyt ostamassa lisää figuureja...ja varmaan juurikin jenkeissä on pelisarja käynyt parhaiten kaupaksi. Tässä jotain suuntaa antavia lukuja:

http://www.vgchartz.com/gamedb/?name=Skylanders

Mutta tosiaan kannattaa ottaa huomioon että varmaan valtaosa sarjan tuotoista tulee noista uusien figuurien myynneistä

Nostoja