Pelikauppaketju GameStopille saattaa tulla stoppi Suomessa ja muualla Pohjoismaissa

GameStopin kansainväliset vaikeudet alkavat näkyä Pohjoismaissa asti.

1.11.2019 16:32

Talousongelmien kanssa paininut pelikauppaketju GameStop saattaa tehdä katoa Pohjoismaista.

Ruotsalainen Computer Sweden -sivusto raportoi, että GameStopin tarkoituksena olisi alkaa sulkea pohjoismaalaisia myymälöitään ensi vuonna vähitellen. Tiedon sulkemisesta kerrotaan levinneen työntekijöille lähetyllä sähköpostilla.

Helsingin Sanomat on raportoinut Computer Swedenin artikkelin jälkeen, että sen tietojen mukaan myös suomalaiselle GameStop-henkilökunnalle oltaisiin kerrottu myymälöiden mahdollisesta lakkauttamisesta. Ilmeisesti varsinaista päätöstä asian suhteen ei ole kuitenkaan tehty.

GameStop ei ole kommentoinut raportteja virallisesti.

Amerikasta kotoisin oleva GameStop teki viime tilivuotenaan ennätyksellisen 673 miljoonan dollarin tappiot. Se ilmoittikin syksyllä sulkevansa 180-200 alisuoriutuvaa myymäläänsä. Vielä aiemmin tänä vuonna se raportoi myymäläluvukseen noin 5 830. Näistä reilut 4 000 sijaitseva Yhdysvalloissa ja Kandassa. Suomessa liikkeitä on merkitty sen kotimaisilla sivuilla 17.

GameStopin vaikeudet eivät ole vaikuttaneet vain sen myymälätoimintaan. Pelikauppaketjun omistama Yhdyvaltojen suurin pelilehti Game Informer päätyi loppukesästä irtisanomaan lähes puolet työntekijöistään.

Lähde: Computer Sweden, Helsingin Sanomat, Reddit

Lisää luettavaa