Pelikauppapaikka GOG luopuu ”reilun hinnan” käytännöstään irtisanomisten alla

GOG lakkaa maksamasta hyvityksiä eri alueen hintaeroista pyrkiessään parantamaan kehittäjien oloja latauskaupassa.

26.2.2019 22:53

Pelilatauskauppa GOG on tekemässä muutoksen tapaansa käsitellä pelien alueiden välisiä hintaeroja.

Aiemmin kauppapaikka on pyrkinyt tasaisesti tarjoamaan esimerkiksi euroalueella hyvityksiä siitä, mikäli pelin eurohinta on ollut kalliimpi kuin dollarihinta. Fair Price Package -niminen ohjelma lopetetaan kuitenkin maaliskuun 31. päivän jälkeen, sillä GOG ei näe sitä enää kannattavana toiminnalleen.

GOG on aiemmin pyörittänyt ohjelmaa maksamalle asiakkaille hyvityksiä nimenomaan omasta pussistaan. Keskimäärin GOG kertoo maksaneensa käyttäjille hyvityksenä takaisin 12 prosenttia pelien hinnasta. Joissain tapauksissa se on saattanut nousta kuitenkin myös aina 37 prosenttiin asti.

Vastaisuudessa tämän ei kerrota olevan enää mahdollista, sillä monien latauskauppojen tavoin myös GOG pyrkii tarjoamaan pelien tekijöille isomman lohkon pelien myynnistä.

– FPP:n poistaminen ei ole päätös, jonka olemme tehneet kevyesti. Tällä muutoksella pystymme tarjoamaan kuitenkin paremmat olot pelien tekijöille, mikä vuorostaan antaa meille mahdollisuuden tarjota teille enemmän kuratoituja klassikkopelejä ja uusia julkaisia DRM-vapaana, GOG selittää yleisessä ilmoituksessaan.

Käytännön poistaminen tapahtuu samaan aikaan, kun GOGin emoyhtiö CD Projekt tekee uudelleenjärjestelyjä verkkokauppansa toiminnan suhteen. Yhtiö vahvisti tiistaina, että se on irtisanonut viime viikolla GOGin puolelta noin kaksitoista henkeä. Se kuitenkin yhtälailla totesi, että viime lokakuussa käynnistyneen uudelleenjärjestelyprosessin aikana se on palkannut myös lisää väkeä ja hakee parhaillaankin uutta henkilöstöä riveihinsä.

Peliblogi Kotakun haastatteleman yhden irtisanotun mukaan pihalle potkitulle väelle on maalattu hieman rujompaa kuvaa GOGin taloustilanteesta. Entisen työntekijän mukaan GOGin väestä kymmenen prosenttia olisi saanut lähteä, sillä kauppapaikalla on ollut vaikeuksia takoa tuottoja kasvun tahdissa ja se liikkuu parhaillaan heikoilla jäillä, jotka eivät välttämättä kestä paljoa enää painetta. Esimerkiksi hyvän tammikuun jälkeen helmikuu ei ole ollut ilmeisesti järin positiivinen GOGille.

Varmuudella ei toki voida sanoa, miten kokonaisvaltainen ja rehti kuva kyseisellä työntekijällä on ollut GOGin toiminnasta näin irtisanomisten jälkeen.

Lähde: GOG, Kotaku

Lisää luettavaa