Arkane Studiosin uusin luomus Deathloop ei ehdikään enää saataville kevääksi. Kehittäjä ja julkaisija Bethesda ovat ilmoittaneet, että toukokuun lopulle odotettu peli onkin ilmestymässä nyt PlayStation 5:lle ja pc:lle 14. syyskuuta.

Sosiaalisessa mediassa tehdyn ilmoituksen mukaan lykkäyspäätös on tehty sekä pelin laatua että Arkanen työntekijöiden terveyttä ja turvallisuutta ajatellen. Ilmoituksessa pelin ohjaaja Dinga Bakaba ja taidevastaava Sebastien Mitton pahoittelevat asiaa, mutta kiittävät faneja myös intohimosta ja innosta, jonka kerrotaan toimineen polttoaineena kehittäjien luovuudelle ja työnteolle.

Tämä on toinen isompi lykkäys, jonka Deathloop on käynyt julkisesti läpi. Peliä odoteltiin alun perin saataville loppuvuodeksi 2020.

Lähde: Deathloop (Twitter)

Lisää luettavaa