Pelikonsoleilla yhä olennaisempi rooli poliisityössä

Yhdysvaltojen poliisi on alkanut käyttämään rikostutkinnassa avukseen aina vain enemmän pelikonsoleista saatavaa tietoa. Erityisesti lainvalvojia saattaa kiinnostaa konsoleista löytyvien kovalevyjen sisältö.

29.1.2012 01:57

Yhdysvaltojen poliisivoimat käyttävät rikostutkimuksissaan kasvavissa määrin hyödyksi pelikonsoleita. Hakkerien tekemä tietomurto nettirikostutkijan sähköpostiin on paljastanut poliisien tutkivan yhä useammin muun muassa rikollisten omistamien pelikonsolien kovalevyjä.

Sähköpostista löytyneiden tietojen mukaan poliisit saattavat etsiä kovalevyiltä esimerkiksi rikokseen liittyviä johtolankoja, kuten videoita ja muita tallenteita. Näin ollaan menetelty muun muassa seksuaalirikoksia selvittäessä. Mahdollisia alibeja on myös pyritty varmistamaan pelitallennuksia tutkimalla, kuten tarkistamalla esimerkiksi, mihin aikaan omistaja on käyttänyt konsoliaan.

Klassinen salakuuntelu yltää myös konsoleille, mutta toistaiseksi varsin rajoitetussa muodossa. Tähän saattaa kuitenkin tulla vielä muutos Microsoftin hiljattain patentoiman internetpuhelujen kuunteluun tähtäävän tekniikan ansiosta.

Lähde: Ars Technica

Lisää luettavaa