Pelimaailma koolla Malmössä / Uutiset / pelaaja.fi

Pelimaailma koolla Malmössä

9.09.2006 // Kirjoittanut: Pelaaja_Ossi
5

Pohjoismaisen pelikulttuurin suurin tapahtuma, vuosittainen Nordic Game -konferenssi järjestetään 19.-20. syyskuuta Malmössä. Pelaaja on tietenkin mukana tilaisuudessa mediapartnerina.

Seminaareista ja workshopeista koostuva Nordic Game -konferenssi on avoin kehittäjille, julkaisijoille, jälleenmyyjille ja luonnollisesti medialle. Kahden päivän aikana kuullaan yli 70 puhujaa erilaisissa seminaareissa. Aiheina ovat muun muassa pohjoismaiset pelimarkkinat ja pelien kehittäminen.

3.jpg

Paikalla on runsaasti pelimaailman tärkeitä henkilöitä. Yksi heistä on Randy Smith, joka toimii Steven Spielbergin luovana apumiehenä Electronic Artsin Los Angelesin studiolla. Tänä vuonna Smith pitää workshopin pelien kehittämisestä. Hän on ollut johtotehtävissä muun muassa projekteissa, kuten Thief: Deadly Shadows ja Ion Storm. EA:n lisäksi Smith on tehnyt yhteistyötä Ubisoftin ja Arkane Studiosin kanssa.

5.jpg

Paikalla on myös aikoinaan Segalla aloittanut Tetsuya Mizuguchi, jonka ensimmäinen peliprojekti oli Sega Rally Championship (1994). Monien rallipelien jälkeen mies työsti kaksi musiikkitoimintapeliä: Space Channel 5:n ja Rezin. Vuonna 2003 Mizuguchi päätti lähteä Segalta ja perustaa Q Entertainmentin. Sen jälkeen hän on kehittänyt monia innovatiivisia pelejä, kuten Lumines, Meteos ja Ninety-Nine Nights.

2.jpg

Malmössä nähdään lisäksi Euroopan ikäsuositusjärjestelmän, PEGIn, edustaja Patrice Chazerand sekä EA Montrealin johtaja Alain Tascan. Ohjelmaan osallistuu myös kirjailija-toimittaja Julian Dibbel, joka on tehnyt runsaasti tutkimuksia hakkereista, viruksista ja Internetyhteisöistä. South Bendissä asuva Dibbel on Wired-lehden avustaja.

Reilun viikon päästä alkavassa konferenssissa käydään tiiviitä keskusteluja pelialan tulevaisuudesta ja pelimarkkinoista. Asiat käsitellään pitkälti Pohjoismaiden näkökulmasta. Lisää tapahtumasta voit lukea sen kotisivuilta.

Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi.

Kommentit

Käyttäjän Anonymous kuva
Anonymous (ei varmistettu)

Mitenköhän tilasuudessa on Nintendo esillä, tuohan on vasta 15. päivän jälkeen. EA:n henkilöitä on myös mukana, toivottavasti tulee lisää tietoa EA:n peleistä, varsinkin pohjoismaiden osalta. Olisi kiva päästä paikalle, mut onneks on tää sivusto, löytyy varmaan kaikki tiedot tapahtumasta lopuks. :)

Käyttäjän Anonymous kuva
Anonymous (ei varmistettu)

Joku innokas Pelaaja-lehden toimittaja voisi ottaa Rezin mukaan ja ruinata Mizuguchilta nimmarin siihen. Hyvä palkinto johonkin kilpailuun :p

Käyttäjän Anonymous kuva
Anonymous (ei varmistettu)

Toivottavasti Nintendo on edes jotenkin mukana tuolla...

Käyttäjän Doinkki kuva
Doinkki

"Sen jälkeen hän on kehittänyt monia innovatiivisia pelejä, kuten Lumines, Meteos ja NINETY-NINE NIGHTS."

:EEEEEE

Käyttäjän Rocky_Balboa kuva
Rocky_Balboa

Heh ehkä Every Extend Extra olisi tosiaan sopinut paremmin tuohon Ninety-Nine Nightsin tilalle.