Pelimme rakastuu sinuun, väittää Lionhead / Uutiset / pelaaja.fi

Pelimme rakastuu sinuun, väittää Lionhead

25.05.2007 // Kirjoittanut: Johnny Marmelaad
31

Peter Molyneux'n ja Lionhead-studion Fable 2:n tekemisestä pidetään videopäiväkirjaa. Sen ensimmäinen episodi on nyt nähtävillä pelin kotisivulla.

Videolla kehittäjät ovat hempeällä tuulella, sillä ensimmäisen episodin aiheena ovat tunteet. Tekijät puhuvat rakkaudesta, kunnioituksesta ja pelosta – Fable 2:n kehittyneen tekoälyn väitetään mahdollistavan tunteiden kokemisen pelissä aivan uudella tavalla. Ohjelmoija Jonathan Shaw jopa toteaa: "Tekoälyhahmomme rakastuvat sinuun."

Fable 2 on videolla kerrotun mukaan silti perinteinen roolipeli siinä mielessä, että pelaaja suorittaa eeppisiä ja yliluonnollisia tehtäviä toiminnallisissa merkeissä. Näkyvin konkreettinen uudistus on Molyneux'n jo Game Developers Conferencessa mainitsema pelihahmon mukana kulkeva koira. Sen käyttäytymistä kuvaillaan nytkin: koiranappi puuttuu!

Koiraa ja tunteita käsitteleviä visioita kuunnellessa kannattaa kuitenkin pitää mielessä, että Molyneux'lla on aina uuden projektin aikana paha tapa puhua läpiä päähänsä – lopullinen peli on usein jotain muuta kuin etukäteen on hehkutettu.

Mutta onneksi Fable 2:n luovalla johtajalla Dene Carterilla on Molyneux'nkin kannalta rohkaisevia sanoja: "Rakkautta on se, että joku antaa sinulle anteeksi, vaikka käyttäydyt kuin idiootti".

Muista lukea myös Pelaajan GDC:stä tekemä Fable 2 -uutinen.

Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi.

Kommentit

Käyttäjän PetriP kuva
PetriP

Mitä enemmän Molyneux pelejään hypettää, sitä enemmän pelaajat tulevat pettymään. Vaikka Molyneux mielenkiintoinen persoona onkin, olisi suun supussa pitäminen toimiva ratkaisu vaihteeksi. Tosin jos lopullisesta tuotteesta tulisi edes pelattava...

Käyttäjän Anonymous kuva
Anonymous (ei varmistettu)

Se on iha hyvä juttu vaa et äijä osaa puhua hyvin mut pitäisi edes jutut asiassa. Viimeinen lause jäi kyllä vaivaamaan ”Rakkautta on se, että joku antaa sinulle anteeksi, vaikka käyttäydyt kuin idiootti”.

Eli jos tappaa puoli kaupunkia, niin kukaan ei välitä?

Käyttäjän Anonymous kuva
Anonymous (ei varmistettu)

Satu-Peter taas vauhdissa : ) Kunpa puheet kohtaisivat todellisuuden.

Käyttäjän Anonymous kuva
Anonymous (ei varmistettu)

Molyneux ei ole pitkään aikaan tehnyt enää hyviä pelejä.

Käyttäjän Anonymous kuva
Anonymous (ei varmistettu)

Kivaa.

Käyttäjän Anonymous kuva
Anonymous (ei varmistettu)

...herkkää...

Käyttäjän Anonymous kuva
Anonymous (ei varmistettu)

Ei onnistu eikä ole tule olemaan mitenkään mullistava.

Käyttäjän Anonymous kuva
Anonymous (ei varmistettu)

jos niin sanot....

Käyttäjän DNEpasiip kuva
DNEpasiip

Viimeksi kun näin herra Petterin videolla äijä lupaili, että ei enää puhuisi ominaisuuksista joita ei JO olisi varmasti mukana ^_^ Katsotaan, katsotaan.

Käyttäjän Anonymous kuva
Anonymous (ei varmistettu)

If tappomäärä > 100 then set love = 0
If tappomäärä