Lukuisille pelihahmoille äänensä lainanneet näyttelijät Troy Baker ja Nolan North ovat ajautuneet erimielisyyksiin, mikä on johtanut Bakerin lähtemiseen kaksikon vetämästä Retro Replay -peliohjelmasta.

Muutaman vuoden ikäinen YouTube-ohjelma lähetti tukijoilleen sähköpostin, jossa Troy Bakerin lähdöstä ja hänen uusista kuvioista ilmoitettiin. Baker kertoi myöhemmin omassa suoratoistolähetyksessään, että tilanteen julkituominen sähköpostiviestitse tuli hänellekin yllätyksenä ja etteivät hänen välit Nolanin kanssa ”ole kunnossa”.

Hän kuitenkin mainitsee välien korjaantuvan ajan kanssa ja lähdön taustalla olevan erimielisyydet ohjelman suunnasta, jotka aiheuttivat lopulta liian paljon kitkaa kaksikon välille. He päättivätkin jatkaa omilla teillään pelastaakseen ystävyytensä.

Retro Replay jatkaa tiedotteen perusteella retropelien parissa Northin vetämänä ja uusien vieraiden sekä ohjelmien kera. Troy Bakerin uusi toistaiseksi nimeämätön ohjelma keskittyy puolestaan tarinankerrontaan ja luovuuteen.

Lähde: Reddit

Lisää luettavaa