Pelipomo jättää Electronic Artsin 23 vuoden palveluksen jälkeen

EA:n vanha pelipomo Frank Gibeau siirtyy uusien haasteiden pariin tämän jättäessä pelijätin taakseen.

20.5.2015 13:30

Electronic Artsin pitkäikäisimpiin työntekijöihin lukeutuva Frank Gibeau on jättänyt yhtiön. Ennen lähtöään mies ehti työskennellä pelijätin riveissä aina vuodesta 1991 asti.

Viimeisimpänä miehen rooli EA:lla oli valvoa sen mobiilipelikehitystä, mitä hän teki aina vuodesta 2013 asti. Sitä ennen hän toimi myös esimerkiksi sekä yhtiön EA Labels- että EA Games -osaston johdossa valvoen usean vuoden EA:n suurempien pelien, kuten Battlefieldin, Mass EffectinThe Simsin ja erilaisten urheilupelien hahmottumista.

EA:n toimitusjohtaja Andrew Wilson on luonnollisesti kiittänyt Gibeauta kaikista näistä vuosista tuoreimmassa lausunnossaan. Sen yhteydessä Wilson on lisäksi vakuutellut, että EA on aikeissa keskittyä Gibeaun lähdönkin jälkeen vahvasti mobiilipelaamiseen.

Gibeau ei ole kertonut, minne elämä vie hänet seuraavaksi. Myöskään Gibeaun korvaajaa EA:n mobiiliyksikössä ei ole vielä vahvistettu.

Lähde: Polygon

Lisää luettavaa