Peliyhtiöt osoittavat tukea seksuaalivähemmistöille

Pelimarkkinoilla vahvasti vaikuttavat Zynga, Electronic Arts ja Microsoft osoittavat tukeaan.

20.7.2012 10:33

Electronic Arts, Zynga sekä Microsoft ovat liittyneet Yhdysvaltain niin sanottua Defence of Marriage Act -lakia vastustavien liikeyritysten joukkoon. Yhtiöt ovat nyt allekirjoittaneet kirjelmän, jolla pyritään saamaan Yhdysvaltain vetoomustuomioistuinta tuomitsemaan osia laista perustuslainvastaiseksi.

Defence of Marriage Act astui Yhdysvalloissa voimaan vuonna 1996. Se määrittää avioliiton rapakon takana miehen ja naisen väliseksi liitoksi, miksi esimerkiksi yhdenkään osavaltion ei tarvitse pitää samaa sukupuolta olevia aviopareja välttämättä niinkään aviopareina.

Kirjelmän ovat allekirjoittaneet edellä mainittujen yritysten ohella muun muassa Google, Starbucks sekä Viacom. Myös esimerkiksi useat Kalifornian ja New Yorkin kaupungit ovat menossa mukana. Allekirjoittajat kritisoivat lain olevan erityisesti syrjivä, moraalia vaurioittava ja aiheuttaapa se myös erikoisia vero-ongelmiakin.

Peliyhtiöistä erityisesti EA on ollut aiemminkin mukana vastaavahkoissa tempauksissa. Viime kuussa yhtiö otti osaa LGBT Pride -kuukauteen, johon kuului muun muassa useita Yhdysvalloissa järjestettyjä kulkueita. Yhtiö on lisäksi tukenut It Gets Better -kampanjaa, jolla pyritään auttamaan kiusatuksi joutuneita seksuaalivähemmistöjen edustajia.

Myös EA:n peleissä homoseksuaalisuus on päässyt välillä nousemaan varovaisesti esiin. Tästä esimerkkinä toimii muun muassa BioWaren Mass Effect -sarja.

Lähde: Gamasutra, Eurogamer

Lisää luettavaa