Pelon ilmapiiri, kohtalainen palkka ja perherinnastuksia – nykyiset ja entiset Rockstar Games -työntekijät avautuvat Red Dead Redemption 2 -tekijän työkulttuurista

Iso joukko Rockstar Gamesin nykyisiä ja entisiä työntekijöitä on avautunut nimettömänä yhtiön työkulttuurista.

24.10.2018 09:19

Peliblogi Kotaku on julkaissut mittavan artikkelin koskien Rockstar Gamesin paljon puhuttaineita työoloja. Artikkelia varten sivuston toimittaja Jason Schreier.kertoo haastatelleensa yli 70 henkilöä, joista 34 olivat nykyisia Rockstarin työntekijöitä ja 43 osa entistä henkilöstöä. Pääosa heistä pyysi, ettei heitä nimettäisi artikkelissa, koska he pelkäsivät, että joko heidän positiiviset mietteensä nähtäisiin epärehellisinä tai että heidän negatiivisemmat mietteet johtaisivat yhtiössä jonkinlaisiin kostotoimiin.

Rockstar Games on ollut viimeisen viikon puolustuskannalla, kun sen johtohahmo Dan Houserin lainattiin todenneen, kuinka Red Dead Redemption 2:n käsikirjoitustiimi on tehnyt pelin parissa parhaimmillaan satatuntisia työviikkoja. House ja Rockstar ovat sittemmin yrittäneet kovasti vakuutella, kuinka määrä ei päde muihin työntekijöihin, mitä yhtiö on pyrkinyt tukemaan myös antamalla työntekijöidensä ensimmäistä kertaa puhua työoloistana sosiaalisessa mediassa, kunhan nämä ensin vain kertoivat asiasta henkilöstosastolle.

Kotakun artikkelin perusteella ihmisten kokemukset Rockstarissa ovat olleet vuosien varrella vaihtelevia, mikä on täysin ymmärrettävää jo siinä, että yhtiö on valtava toimien kaikkiaan viidessä eri massa kahdeksan eri toimipisteen voimin keskittyen erilaisiin asioihin. Näkemykset niin sanotusta crunch-vaiheesta eli ajasta, jolloin työntekijät yrittävät pysyä tiukan aikarajan sisällä runsaalla ylityön tekemisellä, tuntuvat myös vaihtelevan tapauskohtaisesti. Jotkut tekevät sitä innosta peliin ja hyvän perheeseen rinnastetun ryhmähengen tuella, jotkut taas vuorostaan puhtaasta pelosta. Useissa näissä tapauksissa, niin positiivisemmissa kuin negatiivisemmissakin, ihmiset ovat kertoneet, että crunch on vaikuttanut näiden ihmissuhteisiin ja terveyteen. Selvää ylipäätänsä on, että crunchia tapahtuu yhtiön eri osissa edelleen ja että se nähdään paikoin jopa välttämättömänä Red Dead Redemption 2:n kokoisten pelien tekemisessä. .

Viimeisen viikon aikana Rockstar on pyrkinyt erityisesti maalaamaan kuvaa siitä, kuinka ylityöt ja monet työntekijöitä potentiaalisesti rasittavat toimet ovat olleet tai ovat ainakin vastaisuudessa yhtiössä vapaaehtoisia. Monet Kotakun haastattelemat työntekijät nostavat kuitenkin yhä Rockstarissa esiin siellä vallitsevan ”pelon ilmapiirin”, jonka myötä mikään vapaaehtoiseksi maalattu asia ei lopulta välttämättä tunnu siltä. Työntekijät saattavat panna sisään työtunteja yksinomaan jo sen pelossa, että nämä välttäisivät tuimia katseita, eivät menettäisi muhkeita bonuksia, ylennysmahdollisuuksia tai saisi potkuja. Rockstarin tukikohtana toimivassa New Yorkin studiossa paine on erityisesti myös korostunut, koska Houserin veljekset vaikuttavat isosti sieltä käsin.

– On ollut lauantaipäiviä, jolloin olen mennyt töihin ilman mitään, mitä tehdä. Istuin toimistolla kuudesta kahdeksaan tuntia ihan vain siltä varalta, että Sam tai Dan [Houser] olisi siellä, jotta he näkisivät minut, yksi nykyisistä New Yorkin työntekijöistä kertoi.

Pahimmillaan asiat tuntuvat olevan Rockstarin Lincolnin studiossa, joka on vastuussa laaduntarkastuksesta. Lincolnissa testaajat ovat kohdanneet nimenomaan pakollista ylityötä sekä olleet myös kovan valvonnan että rajoitusten alaisia. Työtä sielläkin tehdään paljon intohimosta sekä toivosta, että kova työ toisi joskus paremman paikan pelialalla. Yksi testaajista kiteyttikin, miten kaksijakoinen suhde tällä oli työpaikkaansa:

– Rockstar on hyvä yhtiö tehdä töitä. Kun crunchia ei tapahdu, se ei ollenkaan paha paikka. Palkka on hyvä ja vuoden lopussa odottaa bonus. Siinä on vain se, että crunch käytännössä tappaa ihmisiä.

Kotakun artikkeli summaa lopussa, että negatiivisemmistakin kommenteista huolimatta monet kehittäjät kokevat, että Rockstarin suunta on ollut parempaan päin. Yhtiötä on kritisoitu vuosia laajalti esimerkiksi ensimmäisen Red Dead Redemptionin, Max Payne 3:n ja Grand Theft Auto -sarjan työoloista, joiden suhteen sen johto tuntuu olleen aikoinaan kovin välinpitämättömän oloinen. Kehittäjät ovatkin kuvailleet Rockstarin vedonneen enemmän työnarkomaaneihin ja näin siis henkilöihin, jotka haluavat priorisoida pelien tekemisen muun elämän edelle. Viimeisen viikon aikana Dan Houserin ohella niin esimerkiksi Rockstar North -johtojäsen Rob Nelson kuin julkaisupomo Jennifer Kolbe ovat ilmaisseet halun parantaa työntekijöiden oloja ja myöntäneet, ettei Rockstarin vanha malli ole kestävä keino ylläpitää yhtiötä.

Yhtenä uutena eleenä Rockstar julkaisi näin Red Dead Redemption 2:n saapumisviikolla listan henkilöistä, jotka ovat auttaneet pelin luomisessa. Näinkin pieni ele on siinä mielessä epätavanomainen Rockstarille, että yhtiö on myöntänyt julkisesti jättäneensä aiemmin ihmisiä pois lopputeksteistä, mikäli nämä eivät ole olleet mukana pelin viimeistelyssä.

Kokonaisuudessaan Kotaku mittava ja yksityiskohtainen artikkeli on luettavissa tästä.

Lisää luettavaa