Persona 5:n hahmot ja maailman Dynasty Warriors -tyyliseen toimintaan yhdistävä Persona 5 Scramble: The Phantom Strikers on vahvistunut virallisesti myös länsimaihin. Japanissa jo aiemmin alkuvuodesta julkaistu peli nähdään täällä 23. helmikuuta uudella tiivistetymmällä Persona 5 Strikers -nimellä.

Pelaamaan päästään PlayStation 4:llä, Switchillä ja pc:llä.

Persona 5 Strikers jatkaa roolipelihitin tarinaa tuttujen sankarien suunnatessa ajolomalle ympäri Japania ja päätyen tutkimaan uutta yliluonnollista mysteeriä täynnä erikoislaatuisia varjovihollisia. Pelaaminen on lähtökohtaisesti reaaliaikaista, mutta tuttuja roolipelielementtejä ujutetaan myös mukaan ajan pysäyttävällä erikoiskykyvalikolla sekä vihollisten heikkouksien ja vahvuuksien kanssa tapahtuvalla tasapainottelulla.

Ohessa englanninkielinen julkistustraileri.

Lisää luettavaa