Pienen indietiimin erikoisajuri leviää voimalla PlayStation 4:llä / Uutiset / pelaaja.fi

Pienen indietiimin erikoisajuri leviää voimalla PlayStation 4:llä

25.05.2015 // Kirjoittanut: Panu Saarenoja
4

Pienen yhdysvaltalaisen Lab Zero Games -studion PlayStation 4:lle kehittämä ohjainajuri on alkanut herättää roimasti kiinnostusta maailmalla. Lyhyestä iästään huolimatta teknologian ovat ottaneet omakseen jo varsin suuret taistelupelinimet, sillä sekä NetherRealm Studiosin Mortal Kombat X:n että tällä viikolla PS4:lle saapuvan Capcomin Ultra Street Fighter IV:n on tähän mennessä jo vahvistettu hyödyntävän ajuria.

Alkujaan Lab Zeron omaa Skullgirls-mätkintäpelin PS4-versiota varten kehitetty erikoisajuri tekee mahdolliseksi monien PlayStation 3:n kanssa yhteensopivien tikkuohjaimien käytön Sonyn uusimmalla konsolilla. Ajuri kehitettiin, jottei mätkintäpelifanien tarvitsisi välttämättä ostaa uusia ohjaimia uutta konsolia varten, ja sen työstössä on auttanut Naughty Dog -ohjelmoija John "Cowboy" Bellomy omalla vapaa-ajallaan.

Lisätietoja teknologian toimivuudesta (ja rajoituksista) voi lukea Skullgirlsin kotisivuilta.

Ajurin olemassaolosta kerrottiin ensimmäistä kertaa viime vuoden lokakuussa. Jo tuolloin Lab Zero ilmaisi, että se on valmis tarjoamaan sitä kaikkien kiinnostuneiden käyttöön ilmaiseksi. Sen keräämä huomio on kuitenkin tässä vaiheessa vuotta vielä varsin merkittävä ilmiö, sillä itse Skullgirlsin PlayStation 4 -versio on edelleen kehitteillä yhdessä pelin Vita-version kanssa.

Lähde: PlayStation Blog, Lab Zero Games (Twitter)

Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi.

Kommentit

Käyttäjän Malone kuva
Malone

Todella mukava kädenojennus pelaajien suuntaan. Uuden 150€ plus maksavan tikun "just because" vaatiminen olisi melkoisen karua rahstusta. Tässä miellyttävä poikkeus nykyään valtaviin mittoihin paisuneeseen rahat pois -meininkiin. Alan harrastajat kyllä ostavat ne tikut sitten aikanaan kun taas tarvitsevat tai haluavat, väkisin pakottaminen olisi ollut paha pr-moka.

Käyttäjän Marioysikax kuva
Marioysikax

PS3 syö minkä tahansa DirectInput ohjaimen vain tunget USB-porttiin, aivan kaikki PC:lle tarkoitetusta Rumblepad 2:sta ja muuntimen avulla 360 ohjaimesta ja Wii U Pro Controllerista kelpaa. Myös Dualshock 4 joka toimii normaalina DirectInput ohjaimena, mutta sony ollut liian laiska laittamaan virallista tukea että myös kotinappi toimisi, vaikka Playstation TV:ssä toimii täydellisesti...

Onko siis nyt Sonylla tullut joku hinku myydä vain ja ainoastaan virallisia omia ohjaimiaan siinä pelossa, ettei kehittäjät käyttäisi sen ominaisuuksia hyväkseen samalla pilaten tämän mahtavan standardin tukemisen? Kuitenkin monet pelit, varsinkin indiet, mitä tullut pelattua ei yleensä käytä edes kuin muutamaa nappia ja vain virallisen ohjaimen tuki tekee sen etten voi pelata kuin yksin vaikka on huusholli täynnä ohjaimia. Miksei vain laittaa varoitus popuppia jos yrittää käynnistää peliä perusohjaimella joka vaatii Dualshock 4 erityisominaisuuksia?

/rage

Käyttäjän snaketus kuva
snaketus

Miten olis samanlainen ajuri ratteja varten, ei me autopelifanitkaan haluta uutta rattia ostaa.

Käyttäjän Haganeproductio kuva
Haganeproductio

Ai että isot mahtavat pelitalot lähtivät hyödyntämään pienen indieporukan ajuria? Nice! Hieno juttu mutta saavatko he ansaitsemaansa krediittiä asiasta? Kallotytöt on mahtava peli ja Lab Zero Games ansaitsee rahansa. Ja tässä tapauksessa edes jotakin ylistystä. Ei tuollaista ajuria ihan tuosta vain kehitellä.