Pikapelaaminen tuotti yli miljoona dollaria syöpäsäätiölle / Uutiset / pelaaja.fi

Pikapelaaminen tuotti yli miljoona dollaria syöpäsäätiölle

13.01.2014 // Kirjoittanut: Panu Saarenoja
5

Pelaamisen avulla tehtiin jälleen viime viikolla hyväntekeväisyyttä, kun ryhmä pelejä ennätystahtiin läpäiseviä pelaajia kokoontui yhteen vuosittaista Awesome Games Done Quick -tempausta (AGDQ) varten. Tapahtuman aikana läpi saatiin kymmeniä pelejä, ja aikalailla koko haipakka näytettiin suorana netin välityksellä katsojille, jotka pystyivät osoittamaan arvostustaan lahjoittamalla rahaa syöpäsäätiö Prevent Cancer Foundationille.

Tänä vuonna AGDQ oli tapahtumana erittäin onnistunut, sillä noin viikon ajan kestäneen virallisen osuuden aikana katsojat tekivät lahjoituksia yli miljoonan dollarin edestä. Vuosi sitten tapahtuman lahjoitussumma liikkui 448 000 dollarin tietämillä.

Pelien osalta AGDQ tarjosi katsojille tämän tästä mitä eriskummallisempaa nähtävää. Siinä missä osa peleistä pelattiin toki läpi esimerkiksi pelkkiä porsaanreikiä hyödyntämällä, pelattiin tapahtuman varrella myös muun muassa Punch-Outia silmät sidottuna ja Super Mario 64:ää yhdellä kädellä. Pelien läpäisyjen yhteydessä katsojille tarjottiin usein myös joukko nippelitietoa pelaajista ja peleistä itsestään.

Tapahtuman virallisen osuuden löytää arkistoituna Speed Demos Archiven Twitch-kanavalta. Samassa paikkaa on myös vielä kirjoitushetkellä käynnissä niin sanottu Bonus Stream -osuus, joka jatkaa tapahtuman virallisen osuuden hengessä lahjoituksia keräten.

Lähde: Awesome Games Done Quick

Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi.

Kommentit

Käyttäjän Flash kuva
Flash

Ite aloin just sattumalta seuraan tota Twitchista ihan eka päivästä lähtien ja on kyllä ollu ihan loistava live stream tapahtuma. Juuri tollasta mää haluan kattoa twitchissä toisinkuin jonkun ängsti teinin energian juomien juomista lol:ia pelatessaan. Itse en nyt lahjottanu mitään tuohon miljoonaan, mutta ehkä ens vuonna sitten :).

Käyttäjän Burning kuva
Burning

Hyviä pelejä, hyviä pelejä ja hyvä meininki. Missasin tällä kertaa kuitenkin aika monta hyvääkin peliä kun tulivat aamyön tunteina meidän aikaa. Jos ennusmerkit pitää paikkansa niin joskus kesän korvilla luultavasti seuraava.

Käyttäjän chieftheripper kuva
chieftheripper

Itse seurasin aika paljonki, mutta tietenki välistä unohtui/ei kerennyt katsoa muutamaa. Toivottavasti uppaavat twitchiin tai youtubeen videot tapahtumasta. Huippu meno ainakin :D tuli siellä Hitman:Blood Money:n aikaan paljon Suomi kommentteja chattiin :D

Käyttäjän Juhis815 kuva
Juhis815

Tätä tuli katsottua, ja tuli myös lahjoitettua 3 dollaria säätiölle jotka taistelevat syöpää vastaan.

No, tämän myötä haluaisin palata tiettyjen suosikkipelien äärelle, mutta konsolien laittaminen paikoilleen olisi uuvuttava prosessi ja jos ne olisivat käyttämättömänä pitkän aikaa, niin ne jouduttaisiin siivoaamaan takaisin komeroon.

Käyttäjän Vulpes Arctos kuva
Vulpes Arctos

Seurasin tapahtumaa koko viikon, ja lahjoitin jopa hieman rahaakin. Oli upea meininki kyllä! Etenkin sokkona läpäisty Super Punch Out sai meikäläisen pomppimaan tuolilla, jännittävämpää kuin oikea urheilun seuraaminen! :D

Nostoja