Pirteä verkkoroolipeli WildStar saa huomattavan kasvojenkohotuksen

Avaruusseikkailu WildStar saa ilmaistaipaleensa alkamisen kunniaksi hieman uutta maalia pintaansa.

25.9.2015 09:53

Värikäs verkkoroolipeli WildStar saa ensiviikkoisen Reloaded-jättipäivityksensä kyljessä myös kunnioitettavan kasvojenkohotuksen.

Ensi viikon tiistaina ilmaispelitaipaleensa aloittavan WildStarin valaistusratkaisut laitetaan päivityksen myötä kokonaan remonttiin. Pelin aiempaan, kovin yksiulotteiseen ulkoasuun verrattuna uusittu valaistusteknologia tekee yllättävän valtavan eron sen yleisilmeeseen, vaikka varsinaisiin hahmo- ja ympäristömalleihin ei ole koskettu. Parannuksia tukevat myös säädöt pelin taivasnäkymiin sekä piirtoetäisyyteen.

Pelin ulkonäköä tullaan kohentamaan portaittain tulevien viikkojen aikana. Ensin käsittelyn saavat matalatasoiset aloittelija-alueet, mutta graafinen vallankumous vyöryy ajallaan myös maailman muihin kolkkiin. 

Eroa voi ihmetellä yllä olevan vertailugallerian kautta. Lisää esimerkkejä voi löytää lähdelinkin takaa.

Lähde: WildStar, VG247

Lisää luettavaa