Hinterlandin talvinen selviytymispeli The Long Dark jatkuu tarinatilansa osalta jälleen joulukuussa, kun kampanjan kolmas episodi julkaistaan.

Kolmannessa jaksossa päähenkilönä nähdään Dr. Astrid Greenwood, joka jatkaa kahden aiemman episodin tarinaa uudesta näkökulmasta. Tekijät lupaavat uuden tutkittavan alueen ja joukon selviytyjiä, jotka antavat vihiä Great Bear Islandin ikuiseen pimeyteen johtaneesta First Flare -tapahtumasta.

Uuden episodin myötä tekijät aikovat julkaista joulukuussa myös kahden edellisen osan Redux-version, joka muun muassa jäsentelee jaksojen tehtävärakennetta epälineaarisemmaksi, lisää uusia hahmoja sekä muita parannuksia peliin.

Kaavailtu Wintermute-kampanja on tarkoitettu viiden jakson mittaiseksi.

The Long Dark on saatavilla pc:lle, PlayStation 4:lle ja Xbox Onelle. 

Lähde: Steam

Lisää luettavaa