Plague Inc. -tekijät palaavat pc:lle! Rebel Inc: Escalation paljastui / Uutiset / pelaaja.fi

Plague Inc. -tekijät palaavat pc:lle! Rebel Inc: Escalation paljastui

30.09.2019 // Kirjoittanut: Panu Saarenoja
0
Plague Inc., Rebel Inc., Rebel Inc: Escalation, strategia, simulaattio

Pc on saamassa lisää pelattavaa suositun Plague Incin tehneeltä Ndemic Creationsilta. Lokakuun aikana Steamissa varhaisjulkaistaan noin 15 eurolla Rebel Inc: Escalation, joka on tuore versio alunperin mobiililaitteilta tutusta strategianimikkeestä.

Tautien sijaan Rebel Incissa käsittelyyn otetaan sodan läpikäynyt epävakaa valtio, jossa kansan ja armeijan prioriteetit ovat keskenään nokikkain ja verisen kapinan uhka leijuu jatkuvasti taustalla. Innoitusta tähän kaikkeen on saatu erityisesti Afganistanin historiasta minkä suhteen kehityksessä on käytetty apuna vielä paikallisten poliitikkojenn, toimittajien ja liikeihmisten sekä kansainvälisten hyväntekeväisyysjärjestöjen ja asiantuntioiden kaltaisia tahoja.

Pc-version myötä Rebel Inciin esitellään näyttävämpi ulkoasu sekä uusia ominaisuuksia. Ajan myötä sitä on tarkoitus vahvistaa esimerkiksi kampanja- ja moninpelitilalla, skenaarioeditorilla kuin uusien alueiden ja kuvernöörien kaltaisilla lisukkeilla. Nykysuunnitelmien mukaan Rebel Incin olisi määrä viettää varhaisjulkaisukuosissa vuosi.

Lähde: Steam

Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi.