PlanetSide 2:n PS4-versiosta tavoitellaan 1080p/60fps-kokemusta

PlanetSide 2:n PlayStation 4 -versiosta pyritään edelleen luomaan parasta mahdollista konsolikokemusta. Beetaan peli pitäisi saada myös vielä tänä vuonna.

15.11.2014 14:22

Pc:llä pian kaksi vuotta rähissyt Sony Online Entertainmentin verkkomoninpeli PlanetSide 2 on edelleen tulossa myös PlayStation 4:lle. Pelisivusto Eurogamer jututti pelin luovana johtana toimivaa Matt Higbya hiljattain ja sai vahvistuksen sille, että PlanetSide 2:n konsoliversio olisi tarkoitus saada vielä beetamuodossa ulos tämän vuoden aikana.

Syy, miksi PlanetSide 2:n PS4-versio on ottanut aikansa, on se, ettei Sonylla olla haluttu tehdä pelistä vain silkkaa konsolikäännöstä, vaan täysiverinen konsolikokemus. Kehittäjät ovat näin ollen käyttäneet paljon aikaa muun muassa valikoiden ja kontrollien sujuvoittamiseen, minkä ohella myös graafiseen antiin on myös panostettu. Pelin pitäisi pyöriä parhaillaan esimerkiksi 1080p-resoluutiolla, minkä lisäksi kehittäjät tavoittelevat myös, että peli tukisi julkaisussa tasaista 60 ruudun sekuntivauhtia pyörivää ruudunpäivitystä. Ruudunpäivityksen osalta mitään ei tosin ole lyöty vielä täysin lukkoon.

– Yleisesti ottaen ohjelma pyörii reilusti yli 60 ruutua sekunnissa. Todella suurissa taisteluissa se alkaa takerrella. Se on pullonkaula, jonka parissa nyt taistelemme, Higby kertoi.

Lisätietoja PlanetSide 2:n beetasta saataneen viimeistään joulukuun aikana. Pc-version tapaan peli tulee olemaan ilmaiseksi pelattava kokemus, jota voi tehostaa mikromaksuin.

PlanetSide 2:sta puheltiin tällä viikolla uusimmassa Pelaajacastin jaksossa. Voit kuunnella jakson tästä.

Lähde: Eurogamer

Lisää luettavaa