PopCap Gamesin toimitusjohtajana vuodesta 2005 lähtien toiminut Dave Roberts on jättämässä pelitalon.  Tieto Robertsin lähdöstä tuli ensin ilmi teknologiasivusto VentureBeatilta, minkä jälkeen PopCapin omistava Electronic Arts on vahvistanut asian myös pelisivusto Polygonille.

PopCapia vuonna 2000 perustamassa olleen John Vecheyn mukaan Roberts palkattiin pelitaloon tuomaan kaiken luovan kaaoksen keskelle järjestystä. Siinä ohessa hänen oli määrä saattaa PopCap myös kestävälle uralle.

Robertsin aikana PopCap ehti syytämään ulos esimerkiksi sellaisia pelejä kuin Plants vs. Zombies ja Peggle. Mies oli luonnollisesti myös kyydissä mukana, kun vuonna 2011 EA osti yhtiön itselleen 750 miljoonalla dollarilla.

Robertsin roolin toimitusjohtajana ottaa haltuun Vechey itse. Hänen johdollaan PopCap yrittää erityisesti panostaa täysin uusiin pelinimikkeisiin.

Lähde: VentureBeat, Polygon.

Lisää luettavaa