PlatinumGames valmistautuu kehittämään ja julkaisemaan kokonaan uuden pelin

PlatinumGames on paljastanut harkitsevansa julkaisevan kokonaan oman pelin itsenäisesti joskus tulevaisuudessa.

31.12.2017 08:56

Muun muassa Bayonetta-peleistä ja NieR: Automatasta tunnettu PlatinumGames on paljastanut suunnittelevansa kokonaan oman pelin kehittämistä ja julkaisua.

Studion kehityksestä vastaava Atsushi Inaba varmisti uudessa haastattelussaan, että yhtiö etsii aktiivisesti keinoja julkaistaakseen kokonaan oman IP:n. Viimeisien vuosien aikana studion työntekijät ovatkin pyöritelleet yli 70 pelin ideaa, joista kaksi on nyt valittu viimeiselle suoralle.

– Olemme aiemmin luonnollisesti työskennelleet lukuisten alkuperäisten IP:den parissa monille julkaisijoille. Olemme myös työskennelleet Hollywoodista tuttujen IP:den parissa. Mutta olemme yhä enemmän kiinnostuneita julkaisemaan ja kehittämään oman pelimme, Inaba paljastaa.

Tulevan projektin pääluvuksi Inaba arvioi noin kaksikymmentä henkeä ja kooksi jotain indie-pelin ja AAA-tuotannon väliltä. Hän myös tietää, että studiolla on fanien keskuudessa maine hardcore-toimintapelien kehittäjinä, eikä tästä suunnasta aiota poiketa liiaksi.

Itsejulkaisu ei tarkoita kuitenkaan sitä, että studio luopuisi kokonaan AAA-nimikkeiden kehityksestä julkaisijoiden alaisuudessa, sillä PlatinumGames ei ole niin itsevarainen, että se pystyisi pelkästään julkaisemaan omia nimikkeitä.

PlatinumGamesin viimeisin julkistus on Nintendo Switchille saapuva Bayonetta 3.

Lähde: GameInformer

Lisää luettavaa