PlayerUnknown’s Battlegroundsin myynnit 50 miljoonassa – uusi pc-kartta saapuu tällä viikolla

PlayerUnknown's Battlegroundsin uusi karttaa olla valmis virallista julkaisuaan varten. Peli käy edellene myös kaupaksi.

19.6.2018 20:10

PlayerUnknown’s Battlegroundsia on myyty pc:llä ja Xbox Onella yhteensä 50 miljoonaa kappaletta, PUBG Corp on vahvistanut. Pelin mobiiliversio ei sekään ole jäänyt huomiotta, sillä kaikki alustat yhteenlaskettuna Battlegroundsilla kerrotaan olevaan nyt reilut 400 miljoonaa rekisteröitynyttä pelaajaa.

Vaikka varsinkin pelin pc-version suosiossa on nähty hyytymistä, piisaa pelillä edelleen myös aktiivisia pelaajia. PUBG Corporation kertoo, että päivittäin sitä pelaa muodossa jos toisessa 87 miljoonaa pelaajaa. Kuukaudessa määrä on 227 miljoonaa.

Rajapyykkien kunniaksi peli on parhaillaan 33 prosentin alennuksessa Steamissa.

Pc-version suhteen on toki muutakin tapahtumassa tällä viikolla. Perjantai 22. kesäkuuta peli saa nimittäin uuden sisältöpäivityksen, jolla sen uusi tähän asti pienin kartta-alue Sanhok ilmestyy virallisesti pelattavaksi yhdessä tuoreen aseen kanssa. Jo nyt päivitystä voi kokeilla PUBG:n testipalvelimilla

Yksityiskohtaisen listan päivityksen muutoksista voi tarkastaa Steamin kautta.

Lähde: PUBG Corporation

Lisää luettavaa