PlayStation 20 vuotta: Näin Peliasemaa on mainostettu kahden vuosikymmenen varrella / Uutiset / pelaaja.fi

PlayStation 20 vuotta: Näin Peliasemaa on mainostettu kahden vuosikymmenen varrella

2.12.2014 // Kirjoittanut: Panu Saarenoja
6

Joulukuun 3. päivä tulee kuluneeksi tasan 20 vuotta siitä, kun elektroniikkajätti Sony julkaisi PlayStation-pelikonsolinsa kotimaassaan Japanissa. Länteen seuraavana syksynä saapunut laite on sittemmin saanut useamman seuraajan niin koti- kuin käsikonsolimarkkinoita edustamaan, eikä teini-iän taakseen jättävällä brändillä näytä näin PlayStation 4:nkään aikana menevän yhtään hassummin.

Miltä menneet 20 vuotta mahtoivatkaan kuitenkaan näyttää, kun niitä katsoo vanhojen PlayStation-mainosten läpi? Sonyn eurooppalainen osasto on tehnyt nyt kammottavan teon ja julkaissut YouTube-kanavallaan 20 reklaamia, jotka kukin omalla tyylillään kertovat omaa tarinaansa PlayStationista. Parhaimpia niitä tuskin tehtiin myöskään ihan vain perinteisen veden ja leivän tehostamana.

Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi.

Kommentit

Käyttäjän Zhinarkos kuva
Zhinarkos

Katselin tuota #4ThePlayers mainosta viikko sitten, ja tuli ihmeellisen nostalginen olo kyllä. Minulla ei PC pelaajana ole kovinkaan suurta preferaatiota mitä konsoleihin tulee (kotoa löytyy itseasiassa 360 boxi), mutta kyllä siitä ensimmäisen Playstationin ulostulosta on paljon hyviä muistoja. Ei mitään kovin ihmeellistä tullut pelattua sillä, lähinnä levyä jossa demoja joistakin julkaisupeleistä. Sitten oli tietenkin Crash Bandicoot sarja, joka kuuluu siihen itselle nostalgiseen sarjaan videopelejä. Myös esim Ape Escape ja eka Spyro olivat erittäin koukuttavia.

Mainittuja pelejä onkin sitten vuosia myöhemmin tullut pelattua PSP:llä, ja nyttemmin PS Vitalla. Jotenkin tuo käsikokoinen kokemus noista peleistä on aivan mahtava. Grafiikat eivät itseäni kyllä haittaisi kymmenien tuumien ruudultakaan, mutta noin pienessä koossa ne ovat kerrassaan viehättäviä. Katselen usein Vitalla pleikkarin kauppaa vanhoista 1. sukupolven peleistä, ja voisin harkita jopa pelaamattomien, ns. "uusien" vanhojen pelien hankkimista. Uusia kokemuksen kannalta siis.

Jos on vielä hyvät napit, tai vielä parempaa sankakuulokkeet, tulee tällaisesta pelaamisesta itselle ihan yhtä hyviä kokemuksia, kuin upouusien AAA pelien pelaamisesta isolla ruudulla.

Aina voisi hankkia vanhan konsolin huutokaupasta, tai kenties emuloida pelit PC:llä jos löytyy vanha, mutta toimimaton PS1. Tähän tarkoitukseen tarvittaisiin tietenkin myös peliohjain oikealla määrällä tatteja (onko niitä edes erilaisia), ja näyttö pitäisi olla aseteltuna mukavasti oikean videopelaamisen tuntuman saamiseksi.

Ja ei siinä mitään, jos noin haluaa asiat hoitaa, mutta omasta mielestä tämä käsikonsoli pelaaminen on ehdottomasti paras vaihtoehto (lukuunottamatta sitä aitoa kokemusta) vanhojen PS pelien pelaamiselle. En tiedä myydäänkö PSP:tä esimerkiksi kuinka paljoa enää, mutta siinäpä olisi halvahko vaihtoehto erinomaiselle alustalle nostalgisoida noita vanhoja nimikkeitä. Jos sellainen kiinnostaa, niin suosittelen. Vita tietenkin vielä parempi vaihtoehto.

Käyttäjän Wili kuva
Wili

PS1 ja PS2 aikojen mainokset ovat kyllä jotain aivan uskomatonta! Harmi, että suurin osa noista näytettiin todennäköisesti vain ulkomailla ja suomi sai osakseen ne kaikkein tylsimmät.

PS3 aikakauden Kevin Butler pläjäyksille pääsikin sitten jo ihan samaan aikaan muiden maiden kanssa naureskelemaan. :D

Nykyinen konsolisukupolvi mainoksien osalta on ollut pienoinen pettymys. Se tärkein, eli pelitarjonta on kuitenkin vastannut odotuksia.

Käyttäjän Galactus kuva
Galactus

Itse sain PS1:n käyttööni joskus 90-luvun lopussa ja olihan se hieno laite ja toimii vieläkin. Tuli pelattua paljon hyviä pelejä ja Metal Gear Solid muistuu päällimmäisenä mieleen. Sitten tuli PS2 jonka jälkeen siirryin Xbox 360:een. Nyt sen syrjähypyn jälkeen palasin takaisin ja hankin PS4:n.

Käyttäjän JiiiHaad kuva
JiiiHaad

"Pureisutēshon!"
Tuliko Playstation tosiaan Suomeen jo 1995? Muistaakseni se ei uutena tulokkaana ollut iso juttu. Tosin silloin pelimaailman uutisten luku tapahtui vain pelilehdistä, tai siis siitä yhdestä konsolilehdestä joka oli Nintendon Super Power. Pelit-lehti saattoi asiasta mainita uutispalstalla ja se siitä.
Samoihin aikoihin saatiin perheeseen ensimmäinen PC niin meni koko villitys ohi. Pleikkari vakuutti minut 1998 kun pääsin pelaamaan Tekken 3!

Onkohan näistä aikoja muisteltu jo Pelaajacastissa? Ois mukavan nostalginen aihe ja hyvä kuulla toimituksen muistoja.

Käyttäjän snaketus kuva
snaketus

Marraskuussa 1996 tais saapua eka pleikkari taloon. Kaduttaa vieläkin, kun treidasin sen kaverille N64:ään vaikka rahassa sainkin noin tuplasti itselle. Pari kuukautta meni ja saapui taas pleikkari N64:n kaveriksi. Olihan se tajunnan räjäyttävä kokemus siirtyä Mega Drivesta ja Amigasta 3D-maailmaan vaikkakin erittäin karuun sellaiseen. Peli-pc tuli pöydälle sitten 1998 ja loppu onkin historiaa.

Harmi ettei ole sillain rikas, että olisi pystynyt hetken mielijohteesta ostamaan tuon Anniversary stailatun PS4:sen, joka on jo myyty loppuun ja varmaan ebayssa jo myynnissä miljoonalla.

Käyttäjän onnistunyt kuva
onnistunyt

Olipas mukavaa katseltavaa! Tuli paljon muistoja mieleen. Se on siisti kun naisen ääni huutaa kaukaisuudessa Playstation tooooo. Näistä sai hyvät jaot. Kiitos Playstation! Älä mene konkkaan.

Nostoja