San Franciscon oma Game Developers Conference -kehittäjätapahtuma järjestettiin jälleen tällä viikolla, mikä toi mukanaan maailmaan muun muassa taas lisää virtuaalitodellisuusuutisia. Samalla kehittäjien suunnalta alkoi kuitenkin kuulua supinaa myös mahdollisen PlayStation 4.5 -konsolin olemassaolosta, ja onpa oikeussaleihinkin ollut myös hiljattain taas kova hinku.

Näistä ja monesta muusta aiheesta voi lukea lisää viikon suurimpia uutisia koostavasta listauksestamme.


Huhu: Sony työstää ”PlayStation 4.5:tä”

Sony on työstämässä uutta aiempaa tehokkaampaa versiota PlayStation 4:stä, mikäli peliblogi Kotakun kuulemia huhuja on uskominen.

Niin Kotakun Patrick Klepek, Stephen Totilo kuin Jason Schreier kertovat kuulleensa varsin luotettavaksi vuosien varrella osoittautuneilta kehittäjälähteiltään, että Sonylla olisi mahdollisesti työn olla ”PlayStation 4.5”, joka nykyisiin PlayStation 4 -malleihin nähden hyödyntäisi ainakin tehokkaampaa grafiikkaprosessoria. Uudistuksen on tarkoitus tehostaa erityisesti PlayStation VR -virtuaalitodellisuuspelien pyörimistä laitteella sekä auttaa PlayStation 4:ää tukemaan myös 4K-resoluutiolla pyöriviä pelejä.

Lue koko uutinen

Aika kova huhu. Lähteet tuntuu kuitenkin olevan huhulle ihan luotettavat, joten uskoisin jotain Sony varmasti touhuaa. Mutta se mitä sielä oikeasti tehdään ja onko se tulossa ikinä markkinoille, on toinen juttu. En nyt heti usko että Sony toisi tälläisen kesken PS4:n elinkaaren. Se voisi syödä aika paljon PS4:n myyntilukuja samantien ja konsoliraudan elinkaari on kuitenkin niin lyhyt, että kiire tulee. Yksi vaihtoehto tietysti olisi että tuleva PS4.5 olisi täysin yhteensopiva pelien puolesta molempiin suuntiin, mutta PS4.5 sisältäisi 4k ja VR tuen. PS4.5:llä saisi siis peleistä enemmän irti. -JayeizH

PS4.5 voisi olla ihan tervetullut, jos KAIKKI PS4-pelit toimisivat molemmilla konsoliversioilla. Jos tulisi PS4.5 eksclusive pelejä, homma kusisi täydellisesti. -Atomi


Pelinkehittäjä suivaantui ja haastoi kriitikon oikeuteen – vaatii 10 miljoonan dollarin korvauksia

Amerikassa majaileva brittiläinen pelikriitikko Jim Sterling on haastettu oikeuteen yhdysvaltalaisen Digital Homicide -pelistudion toimesta. Digital Homicide jätti haasteen Arizonan käräjoikeuteen kuluvan viikon keskiviikkona tavoitellen Sterlingilta sekä noin kymmenen miljoonan dollarin korvauksia että myös nöyriä anteeksipyyntöjä tämän tekosista.

Digital Homiciden mukaan Sterling – joka syntymänimeltään myös James Stantonina tunnetaan – on heitellyt pelitaloa kohtaan ”virheellisiä syytöksiä” ja aiheuttanut sen toiminnalle näin myös vahinkoa. Pelitalo on aikeissa käsitellä tapausta itsenäisesti ilman asianajajaa, joskin samalla se on aikeissa hakea vielä myös joukkorahoitusta tempauksensa tueksi.

Lue koko uutinen

Parastahan tässä sopassa on se että Jim ei käytännössä ole tehnyt mitään muuta kuin näyttänyt peleistä puhdasta pelivideota ja kommentoinut miten asiat sattuvat olemaan. Tämä yhtiö vaan sattuu tekemään niin paljon paskaa joka sattuu sattuu olemaan se asia josta Jim tekee videoita. En ainakaan äkkisältään saa päähäni onko kukaan muu erikseen erikoistunut pelaamaan steamin pohjasakkaa tai greenlight reaktioita? -Marioysikax

Tästä tulisi aika huolestuttava ennakkotapaus, jos Digital Homiciden tekijä(t) saisivat tästä jonkun positiivisen päätöksen omalle kannalleen jenkkilän tuomioistuimesta. Olen aika luottavainen sen suhteen, että näin ei käy, mutta jos kävisi, se tarkottaisi sitä, että pelientekijät/julkaisijat voisivat alkaa haastamaan oikeuteen tai uhkailemaan oikeustoimilla kaikkia heidän pelejään kritisoivia tahoja. -Boblick


PS4-yksinoikeutena paljastettu Rime ottaa etäisyyttä Sonysta

Lähemmäs kolme vuotta sitten paljastetun Rime-seikkailupelin oikeudet ovat vaihtaneet omistajaa. Pelin luonut espanjalaiskehittäjä Tequila Works on kertonut, ettei Sony ole enää julkaisemassa tai muulla tavoin hallinnoimassa nimikettä, vaan kehittäjä on palauttanut itselleen oikeudet luomukseensa.

Lue koko uutinen

Shadow of the Colossus + Windwaker mitkä tästä tulevat äkkiä yhdistettynä mieleen. Mikä loistava lähtökohta. PS4:lla on tämä ja Onella Below. Molemmat kiinnostaa todella paljon. -zappah


Aina hyvikset eivät voita – roolipelikonkari Obsidian paljasti pahisroolipeli Tyrannyn

Obsidian Entertainment on paljastanut uuden roolipelinimikkeen niin Windows-, Mac- kuin Linux-koneillekin. Yhteistyössä julkaisija Paradox Interactiven kanssa studio on tuomassa myöhemmin tänä vuonna kauppoihin Tyrannyn, jossa seikkailemaan päästään maailmassa, jossa pahuus on selättänyt hyvyyden.

Lue koko uutinen

Vaikuttaa mielenkiintoiselta, pidin kyllä Pillars of Eternitystä ja Obsidianilla on varsin hieno track record paria harhalaakia lukuunottamatta. Muutenkin nämä viime aikoina klassisten roolipelien hengessä tehdyt ropet ovat olleet loistava lisä modernien roolipelien joukossa. -Provenmental


Näyttelijätähtösen oikeustoimet GTA-kehittäjiä vastaan etenevät

Parhaat päivänsä nähneen Lindsay Lohanin oikeusjuttu Grand Theft Auto -kehittäjä Rockstaria vastaan etenee.

Näyttelijätähti uhkaili studiota oikeustoimilla jo vuonna 2013 ulkoisen olemuksensa luvattoman käyttämisen tiimoilta, mutta kohu painui tuolloin ennätysvauhtia unholaan. Käräjillä on kuitenkin viime vuosina käyty hiljaista väittelyä siitä, onko haaste suinkaan aiheellinen, ja New Yorkin osavaltion korkein oikeus on nyt päättänyt hylätä Rockstarin vastalauseet oikeudenkäynnille.

Lue koko uutinen

GTA 5:n kansikuvatyttö muistuttaa minusta enemmän Kate Uptonia. -OcellusRift


PlayStation VR -virtuaalitodellisuuslasit myöhästyvät lokakuulle – hinta 400 euroa ja risat

PlayStation 4:lle kehitetyt PlayStation VR -virtuaalilasit tulevat kustantamaan Euroopassa suositushinnaltaan noin 399,99 euroa (Suomessa n. 450€), Sony on vahvistanut. Samalla tietoon on tullut, etteivät lasit ehdi kauppoihin todellakaan vielä täksi kevääksi, vaan vasta lokakuuksi.

Hinta on ilmeisesti kelvannut monille, sillä PlayStation VR lisälaitteineen on mennyt jo ennakkoon kuin kuumille kiville.

Lue koko uutinen

Kamera ja ohjain on jo. Eli muuta ei tarvitsisi ostaa… Ei ihan viittisi ehkä kesätyö rahoja tuhlata tähän, mutta pitää katsoa jos saisi säästettyä. -kurrinen123

Hirveä hinta laseilla. Ehkä joskus viiden vuoden päästä hintakin on jo laskenut tasolle jolla normijantteri viitsii moista gimmickiä kokeilla, vaikkapa satasen hintaan. Toki ajan myötä virtuaalitodellisuudesta saattaa tulla entistäkin suurempi osa pelaamista jos se vaan lyö läpi. -OsKu


Pc-legenda System Shockista saatava uusioversiointi näyttää eloisalta – katso video

Pc-klassikko System Shockista viime vuonna paljastettu uusioversio on saanut ensimmäisen videon. Uusi pätkä sukeltaakin suoraan itse asiaan ja esittelee noin kahden minuutin edestä varhaista pelikuvaa tuoreesta projektista.

Pelille on nyt myös omistettu omat kotisivut, jotka vahvistavat uusioversion olevan parhaillaan pc:n lisäksi suunnitteilla ainakin myös Xbox Onelle. Kotisivuilta löytyy lisäksi maininta lähestyvästä Kickstarter-kampanjasta, mikä viittaa siihen, että kehittäjä Night Dive Studios on tarvitsemassa hieman vielä lisävaroja saadakseen projektinsa loppuun toivomassaan kuosissa.

Lue koko uutinen

Mahtavan näköistä ja hienoa että myös Oneversio on tulossa. -Portable

Toivottavasti projekti onnistuu. Vähän vain pelottaa, että taas perinteinen padille optimoitu käyttöliittymä ja ominaisuuksia riisuttu. -edqe


Microsoft yllätti: Xbox One saa tuen alustojen väliselle moninpelille

Microsoft on paljastanut Xbox Onen tukevan lähitulevaisuudessa alustojen välistä verkkopelaamista.

Yhtiö on kertonut antavansa kehittäjille avaimet Xbox-verkkopelien avaamiseen myös muiden moninpeliverkkojen välityksellä pelaaville käyttäjille. Tällä hetkellä Xbox One -pelaajat voivat pelata pc-pelaajien kanssa tietyissä Xbox Live -verkkopalvelua hyödyntävissä peleissä, mutta tulevaisuudessa kehittäjät pystyvät saattamaan yhteen myös muiden konsoli- ja pc-verkkopalveluiden käyttäjät. Microsoftin puolesta kehittäjät voisivat siis mahdollistaa Xbox One -pelien pelaamisen niin pc-, PlayStation- kuin Nintendo-pelaajienkin kanssa, mikäli yhteispeli saisi tuen muilta verkkopalveluilta.

Lue koko uutinen

Tämä on ihan uskomattoman siisti juttu. Way to go Microsoft! -xtpro

Itse uutinen on loistava pelinavaus. Mikkis-vihaajien antifanipoikien on varmaan vaikea keksiä mikä s****nallinen juoni tässäkin on ”oikeasti” takana. Noh, katsotaan. 😉 -RedJimi


Viikon aikana kerrottuja julkaisupäiviä

Lisää luettavaa