PlayStation 4:n cross-play-tuki voimistui! Rocket League nostettiin mukaan Fortniten rinnalle

Nyt myös Rocket League tukee PS4:llä konsoleiden välistä ristiinpelaamista.

14.1.2019 19:07

Fortnite ei ole enää ainoa eri konsolialustojen välistä ristiinpelaamista tukeva peli PlayStation 4:llä. Osaksi Sonyn beta-ohjelmaa on liittynyt näin maanantaina Rocket League, jonka PS4-versiota voi pelata nyt netissä Xbox One- ja Switch-palloilijoiden kanssa.

Ominaisuus on kytkettävissä päälle ja pois pelin Options-valikon Gameplay-välilehdeltä.

Aiemmin Rocket League on tukenut PS4:llä ristiinpelaamista vain pc-version kanssa. Fortnite oli vastaavassa tilanteessa aina viime syyskuuhun asti, kunnes Sony taipui pidempään jatkuneen kritiikin jälkeen antamaan sille ensimmäisenä etuoikeuden.

Edelleen aivan kuka tahansa kehittäjä ei voi ottaa iloa irti ristiinpelaamisesta PlayStation 4:llä. Microsoftista ja Nintendosta poiketen Sony on halunnut lähestyä tukea ainakin aluksi selvästi varovaisemmilla otteilla. Se ei ole antanut vielä minkäänlaista lisätietoa esimerkiksi siitä, miten nopeasti muut pelit voisivat mahdollisesti hyötyä myös cross-playn hyödyntämisestä.

Seuraavana askeleena Rocket League -kehittäjä Psyonix on luvannut lisätä peliinsä mahdollisuuden alustojen välisille party-ryhmille. Sen on tarkoitus ilmaantua peliin osana sen tämän vuoden ensimmäistä isompaa päivitystä.

Lähde: Rocket League (kotisivu) 

Lisää luettavaa